Haluatko ystäviä? - vähennä nettikäyttöä

Brittiläinen tutkimus:
Haluatko ystäviä? - vähennä nettikäyttöä

Brittiläiset tutkijat ovat huomanneet, että Myspacen, Irc-gallerian tai Facebookin tapaiset sosiaaliset nettipalvelut eivät yllättäen autakaan ystävyyssuhteiden luomisessa. Vaikka netissä voi saada satoja tuttuja, ei syvempään ystävyyteen ole asiaa ilman yhtä lisätekijää.

Tutkimustuloksista kertoi tiedetapahtumassa Britanniassa professori Will Reader Sheffieldin yliopistosta. Hän kertoo, että tutkimuksessa huomattiin, miten sosiaalisten nettipalvelujen käyttäjät saavat helposti satoja tuttavia. Mutta heille ei ollut syntynyt yhtään sen enempää todellisia ystäviä kuin vertailuryhmällä.

Ystävyys vaatii vuorovaikutusta kasvoista kasvoihin

Readerin mukaan selitys vaikuttaa olevan se, että melkein kaikki läheiset ystävyyssuhteet vaativat tapaamista kasvoista kasvoihin. Kun aikaa vietetään oikeasti yhdessä, voi ilmeistä, eleistä ja esimerkiksi naurusta päätellä toisen todellisia tunteita. Professori Readerin mukaan tutkimuksen tulosten perusteella tämä näyttäisi olevan lähes välttämätöntä ystävyyssuhteissa.

Avain todellisiin ystävyyssuhteisiin on siis se, että tuttavien kanssa käytetään aikaa netin ulkopuolella, jolloin todellisia ystävyyssuhteita voi syntyä.

Sosiaalisilla nettipalveluilla on kuitenkin vaikutuksia. Tutkimuksessa huomattiin, että niiden käyttäjillä voi kevyiden tuttavuussuhteiden määrä olla paljonkin suurempi kuin perinteisin keinoin. Sosiaaliset palvelut helpottavat myös reaalimaailman ystävyyssuhteiden ylläpitoa.

Tagit: Sosiaaliset
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös