Hätäisesti kursittu it-infra ahdistaa

Ylläpidon tie vie kriisistä kriisiin
Hätäisesti kursittu it-infra ahdistaa Niko Karjula

It-infran kriittysyys on kasvanut kaiken aikaa. Huonosti kasatut tietojärjestelmät aiheuttavat jatkuvaa päänsärkyä. "Suurimmissa vaikeuksissa ollaan yrityksissä, joissa pari ylläpitäjää painii valtavan työtaakan alla. Työ on jatkuvaa tulipalojen sammuttamista", Quest Finlandin toimitusjohtaja Niko Karjula kertoo.

"Tällaisissa oloissa ei ole mahdollisuutta kehittää mitään uutta. Yrityksen toiminta on koko ajan veitsen terällä", Karjula jatkaa.

Tällaiset yritykset ovat hyvin tyypillisiä Quest-asiakkaita. Quest kehittää ja toimittaa ohjelmistoja, joilla tehostetaan it-organisaatioiden toimintaa tuomalla esimerkiksi apua ylläpitorutiinien hoitamiseen. Lisäksi tarjotaan erilaisia asiantuntijapalveluita, kuten konsultointia ja koulutusta. Suomen Questillä ei ole tuotekehitystä tai edes lokalisointia.

Peruskivet kohdalleen

Quest Sofrtware on Microsoftin tämän vuoden "Global independent software vendor of the year" eli viimeisen päälle hyvä kaveri. Saman tunnustuksen Quest sai myös vuonna 2004. Muita viime vuosina tunnustuksen saaneita ohjelmistotaloja ovat olleet muun muassa Symantec ja Citrix.

"Viime vuosina on usein pistetty kasaan sellaisia järjestelmiä, joihin rahkeet ovat riittäneet. Sillä, miltä infra näyttää käyttöönottopäivänä, on iso merkitys jatkon kannalta. Microsoft haluaa kannustaa asiakkaita hoitamaan it-infran kuntoon, ja tässä Questin kaltaisista kumppaneista on paljon apua", Microsoftilla liiketoimintaratkaisuista vastaava johtaja Timo Tiainen kehuu.

"Yrityksissä pitäisi miettiä uudestaan kulu-investointi -ajattelua. Liian usein tietotekniikka nähdään vain kuluna. Se on kuitenkin on usein avainasemassa yrityksen toiminnassa, joten liikkeenjohdon pitäisi osata nähdä se tuottavana investointina", Tiainen kannustaa.

Hätäisesti kursittu it-infra ahdistaa Timo Tiainen
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös