Hätäviestijärjestelmä sutii tyhjää
Maantieliikenteen automaattisen hätäviestijärjestelmän toteuttaminen takkuaa Euroopassa. Sen on laskettu säästävän noin 6000 ihmishenkeä vuodessa. Tutkimus- ja konsulttiyhtiö Strategy Analytics toteaa, että Euroopan komission esittelemä aikataulun jatkaminen vuodella siirtää telematiikkapalveluiden painopisteen Amerikan mantereelle.
Ecall-järjestelmä havaitsee auton sensoreiden avulla onnettomuuden, ottaa yhteyden hätäkeskukseen ja lähettää sinne muun muassa onnettomuuden tarkan sijainnin. Tämän jälkeen onnettomuusauton ja hätäkeskuksen välille avautuu puheyhteys. Näin apu tulee oikealle paikalle ja entistä nopeammin.
Suomi etunenässä
Vielä vajaa vuosi sitten oli tähtäimessä, että järjestelmä otettaisiin käyttöön EU-maissa vuoteen 2009 mennessä. Viime vuoden lopulla Euroopan komissio joutui tilannekatsauksessaan siirtämään tähtäimen vuodella eteenpäin. Toteutuminen edellyttää tälläkin aikataululla komission mukaan aktiivisia toimia muun muassa jäsenvaltioiden sitouttamisesta lähtien.
Eri maissa on hankkeen kanssa edetty varsin vaihtelevaan tahtiin. Suomi on ollut edelläkävijöiden joukossa. Meillä on jo toimintavalmis testialusta ja sekä koekäyttö että toteuttaminen ovat suunnitteilla.
Strategy Analytics vertaa tilannetta USA:ssa vallitsevaan. Siellä vastaavanlainen General Motorsin Onstar-palvelu on toteutettu jo yli neljään miljoonaan autoon.








