Hd-televisiot yleistyvät nopeasti Euroopassa
Tutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi, että teräväpiirtotasoiset televisiot leviävät Euroopassa viime vuoden kahdeksasta prosentista noin 70 prosenttiin vuoteen 2012 mennessä. Teräväpiirtoa tukevien digiboksien ja soittimien määrä jää selvästi vähäisemmäksi.
SA laskee, että yli kolmella neljästä kotitalouksista olisi tuolloin ainakin yksi hd-tason televisio- tai videolaite, Sen mukaan valtaosa hd-television ostajista hankkii myös teräväpiirtoa tukevan digiboksin, elokuvasoittimen (blu-ray tai hd-dvd), pelikonsolin tai videosoittimen.
Tänä vuonna tutkimusyhtiö arvio hd-televisioiden määrän kasvavan 158 prosentilla 28,1 miljoonaan kotitalouteen. Vuonna 2012 hd-tason televisio tai -videotykki olisi arvion mukaan siis jo lähes 125 miljoonassa kotitaloudessa.
Hd-digiboksit yleistyvät hitaammin
Vaikka televisiot kykenisivät toistamaan teräväpiirtotarkkuuksia, ohjelma- ja sisältötarjonta laahaavat tutkimusraportin mukaan jäljessä. SA ennustaa, että vuonna 2012 vain 44 prosentilla kotitalouksista on hd-tarkkuuksia ymmärtävä digiboksi tai integroitu tv-vastaanotin. Edelleen noin 27 prosentilla ennustetaan olevan digivideosoitin, 26 prosentilla hd-tason levysoitin (blu-ray/hd-dvd) ja 15 prosentilla hd-tason kannettava soitin.
Kuluttajat ajaa teräväpiirtoon Strategy Analyticsin mukaan lcd- ja plasmatelevisioiden hyvä menekki, sillä suurin osa niistä on vähintään hd-ready-tasoa, tyypillisesti 1280 x 720 tai 1366 x 768 kuvapisteen resoluutioon kykeneviä.
Arvio on on julkaistu raportissa "Europe’s High Definition Homes".








