Hillary Clinton tekee vaalien web-vallankumousta
Yhdysvaltojen entisen presidentin Bill Clintonin vaimo, senaattori Hillary Clinton, on tekemässä web-vallankumousta Yhdysvaltojen tiukassa presidenttikisassa. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että vaalien ytimessä eivät enää olekaan tv-mainokset vaan web.
Hillary Clinton on tällä hetkellä vaalien suurin suosikki. Hänellä on selvä johto oman demokraattipuolueensa vastaehdokkaisiin ja myös republikaanien ehdokkaisiin. Uutistoimisto Reuters kertoo, että Clinton on siirtänyt selvästi painopistettä tv-mainonnasta webin käyttämiseen ja myös web-mainontaan.
Clinton luottaa webiin, ei perinteisiin mainoksiin
Reutersin mukaan ehdokkaiden nettisivuista Clintonilla oli elokuussa eniten kävijöitä, noin 760 000. Mutta Clintonia on tänä vuonna mainostettu vain 2200 radio- ja tv-mainoksella.
Demokraattien kakkosehdokkaalla, senaattori Barack Obamalla, oli myös noin 750 000 web-sivujen kävijää. Hän on kuitenkin keskittynyt paljon enemmän tv- ja radiomainontaan.
Obamalla tv- ja radiomainoksia on vuoden alusta lähtien ollut 4300, eli lähes tuplaten Clintoniin nähden. Ja kuitenkin hänen kannatuksensa on tippunut tasatilanteesta huomattavasti Clintonin alapuolelle.
Romney: 11 000 perinteistä mainosta
Reuters kertoo, että New Mexicon kuvernööri Bill Richardson on laittanut demokraateista eniten paukkuja radio- ja tv-mainontaan. Noin 6000 mainosta eivät ole kuitenkaan auttaneet, vaan hän on jäänyt marginaaliseksi ehdokkaaksi.
Republikaaneista entinen kuvernööri Mitt Romney on tänä vuonna maksanut jopa 11 000 tv- ja radiomainosta.








