Hotmailin jättiuudistus on myös pettymys
Microsoftin jättiuudistus Hotmail-sähköpostipalveluun on valmistunut, ja lopputuloksena on suuria muutoksia esimerkiksi tietoturvassa. Hotmailin tallennustila kasvaa Googlen Gmailin mittoihin, eli vähintään kahteen gigatavuun. Suurimmat muutokset ovat ulkoasussa, mutta siinä Microsoft kohtasi myös suuren pettymyksen.
Pettymys liittyi siihen, että alun perin Hotmailia piti uudistaa paljon räväkämmällä otteella. Hotmailin nimen piti muuttua Windows Live Mailiksi, ja ulkoasuksi rakennettiin aivan uudenlainen Web 2.0 -hengen mukainen käyttöliittymä.
Ulkoasu perinteisempi, samoin kuin nimi
Mutta beetatestauksessa käyttäjät eivät yleisesti ottaen pitäneet muutoksesta. Niinpä peruskäyttöliittymäksi otettiin kevyempi versio, joka muistuttaa Outlook-ohjelmaa. Palvelun nimi on perinteisempi Windows Live Hotmail.
Monipuolisempi ja raskaampi käyttöliittymä on tosin sekin saatavilla. Microsoft kertoo myös, että uusi Hotmail tuo Windows Live Messenger -pikaviestipalvelun palvelun osaksi. Käyttäjä näkee heti palveluun kirjauduttuaan, ketkä hänen kavereistaan ovat kirjautuneet palveluun. Pikaviestinnän voi aloittaa saman tien.
Hotmailin uudistukset eivät tule nykyisille käyttäjille automaattisesti. Heidän täytyy kirjautua tiliinsä ja klikata vihreää Liity Windows Live Hotmailiin -painiketta.
Sähköpostit automaattisesti kolmeen luokkaan
Tietoturvan parannukset ovat olleet korkealla Microsoftin tärkeysjärjestyksessä. Ohjelmisto yrittää tietysti torjua haitalliset sähköpostiviestit jo ennen sähköpostijärjestelmään pääsyä. Mutta lisäksi saapuneet viestit luokitellaan värikoodein kolmeen eri luokkaan. Luokat ovat: ennestään tutulta lähettäjältä tulleet, tuntemattomalta lähettäjältä tulleet sekä mahdollisesti haitalliset viestit.
Hotmail myös tarjoaa entistä tehokkaamman suojan roskapostia vastaan. Käyttäjä voi estää kaiken postin tietystä osoitteesta vain yhdellä napsautuksella.








