HP ennustaa vaisuja ulkoistusaikoja
Tietotekniikan ulkoistaminen oli voimakkaimmillaan 1990-luvun luvulla ja hidastui tuntuvasti 2000-luvun kuluessa. Suomen it-ulkoistusmarkkinoiden kolmonen HP odottaa vielä kasvua tällekin vuodelle ainakin ohjelmistoissa, mutta it-infrassa edessä voi olla nollakasvu.
"Tietty kasvuvauhti tulee jatkumaan nimenomaan palveluiden ostamisessa lisäkapasiteettina, ja vielä löytyy yrityksiä, jotka ovat tätä niin sanottua vihreätä aluetta, eli on mahdollista vielä uusia ulkoistuksia tehdä", sanoi HP:n Suomen palveluliiketoiminnoista vastaava johtaja Yrjö Lehtonen tiedotustilaisuudessa maanantaina.
Lehtosen mukaan kilpailu it-ulkoistuksista on tällä hetkellä "uskomattoman kovaa", ja sitä kautta nähdään vanhoja sopimuksia kilpailutettavan tehokkaammiksi. Tästä seuraa kokonaisuutena se, että kasvu on maltillista.
Lehtosen mukaan HP odottaa ulkoistusbisneksen euromääräisen kasvun olevan kokonaisuudessaan viiden prosentin yläpuolella.
Infrassa nollakasvua ja sovelluksissa potentiaalia
Tutkimusyhtiö Gartner laskee HP:n olevan Suomessa it-ulkoistuksessa kolmanneksi suurin IBM:n ja Tietoenatorin jälkeen. Neljäntenä ja viidentenä seuraavat Fujitsu Services ja WM-data.
Kilpailijoihin verrattuna HP:n odotukset ovat samaa luokkaa Fujitsu Servicesin kanssa. Fujitsu odottaa perinteisen tietotekniikan ulkoistuksen markkinan jopa laskevan tänä vuonna, mutta vastapainoksi viestintäpalveluiden kasvavan. Näitä ovat esimerkiksi mobiilisähköpostit ja langattomat yhteydet kannettaviin ja mobiililaitteisiin.
HP:n ulkoistusliiketoiminnasta vastaava johtaja Matti Koskinen kutsui kollegan esittämää viiden prosentin kasvutavoitetta "hyvin tavoitteelliseksi". Hänen mukaansa infrastruktuurin eli esimerkiksi palvelinten alueella volyymit vielä jonkin verran vielä kasvavat, mutta hintojen lasku syö markkinakasvun euroissa laskettuna. Koskinen arvioikin, että edessä saattaa olla nollakasvua vuosiksi eteenpäin.
Sovelluksissa Koskinen sen sijaan näkee enemmän potentiaalia. "Helposti voidaan puhua 10 prosentin kasvuluvuista. Se kuitenkin edellyttää uutta liikkeellelähtöä."
Matti Koskinen tuli HP:lle pari vuotta sitten Fujitsu Servicesiltä. Silloin hän jo arvioi HP:n panostavan konesalien lisäksi enemmän ohjelmistojen ulkoistukseen.
Kansainvälisesti HP on tehnytkin isoja yritysostoja ohjelmistoyksikköään vahvistaakseen.
HP odottaa konesalien energiansäästöstä ja virranhallinnasta kasvavaa konsultointi- ja palvelubisnestä. Energian osuus saattaa olla jo 50 tai jatkossa 70 prosenttia konesalin kuluista.
HP odottaa konesalien energiansäästöstä ja virranhallinnasta kasvavaa konsultointi- ja palvelubisnestä. Energian osuus saattaa olla jo 50 tai jatkossa 70 prosenttia konesalin kuluista.








