HP jyrää printterikaupassa

Myy enemmän kuin neljä seuraavaa merkkiä yhteensä
HP jyrää printterikaupassa

Tulostinten sekä kopio- ja monitoimilaitteiden myynti kasvoi alkuvuonna EMEA-alueella noin kuusi prosenttia edellisen vuoden alkupuoliskoon verrattuna. Suurimmista valmistajista kuitenkin vain HP ja Brother onnistuivat kasvattamaan myyntiään merkittävästi. Muut ovat joko polkeneet paikallaan tai luisuneet taaksepäin.

Kasvun takana pääasiassa on mustesuihkutekniikkaa käyttävien monitoimilaitteiden kysynnän raju kasvu.

HP hallitsee markkinoita entistäkin selkeämmin. Gartner-tutkimuslaitoksen lukujen mukaan sen laitteita on myyty EMEA-alueella (Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka) enemmän kuin neljän seuraavaksi suurimman merkin yhteensä. HP.n markkinaosuus on jo lähes 43 prosenttia ja se on kasvattanut myyntiään vuoden takaisesta 16 prosentilla. Tämä edellytti noin 10 000 laitteen myyntiä.

Myös Brother, Canon ja Lexmark paransivat

Toinen menestyjä oli viidettä sijaa markkinaosuuskisassa pitävä Brother. Se myi noin 1500 laitetta ja saavutti 6,4 prosentin osuuden markkinoista. Suunta oli selkeästi ylöspäin, sillä kappaleissa mitattuna myynti parani peräti 19 prosenttia.

Kakkoseksi sijoittuva Canon ja nelonen Lexmark paransivat myyntiään hieman, mutta eivät niin paljon kuin kokonaismarkkina kasvo. Näin niiden kummankin markkinaosuus kutistui. Kolmospaikan Epson sen sijaan menetti otettaan. Sen myynti laski, ja markkinaosuuskin laski Canonin tuntumasta enää niukasti Lexmarkia tukevammaksi.

Vuoden alkupuolen markkinaosuudet jakautuvat Gartnerin mukaan seuraavasti (suluissa viime vuoden osuus)

HP.........42,8% (39,1)
Canon...15,1% (15,8)
Epson...10,7% (12,1)
Lexmark 9,6% (9,9)
Brother.. 6,4% (5,7)
Muut.....15,3% (17,4)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös