HP lupaa leikata konesalien sähkölaskun

Uusi tallennustekniikka tuo energiansäästöä
HP lupaa leikata konesalien sähkölaskun

Tietotekniikkayhtiö HP väittää uusien tallennusjärjestelmien leikkaavan konesalien energiankulutuksen jopa puolella nykyisestä. Lupaus on vahva, sillä isoissa konesaleissa energiankulutus saattaa muodostaa jo yli puolet kaikista konesalien kustannuksista. Eikä energia ainakaan ole halpenemassa.

HP:n Yhdysvaltain Storageworks-konferenssissa esiteltiin uudistettu HP Adaptive Infrastructure -tuoteperhe. HP esitteli muun muassa uuden lte4-standardiin perustuvan nauha-aseman, dat 160-nauha-asemat pk-yrityksille sekä ensimmäisen HP Storageworks - nauha-aseman HP:n blade-palvelinten kehikoihin.

HP myös ilmoitti, että yhtiön yritystason tallennuksen (EVA-tuotteiden) energiatehokkuutta on parannettu puolella samanaikaisesti, kun suorituskykyä on onnistuttu parantamaan tai vähintään pitämään aiemmalla tasolla.

HP janoaa konsultointi- ja palvelubisnestä

Myös nauha-asemissa tapahtuu kehitystä, minkä ansiosta tekniikka HP:n mukaan jatkossakin energiankulutuksen kannalta tehokkaimpana vaihtoehtona. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei pitkäaikaisessa tallennuksessa tarvita virtaa ja jäähdytystä. Tiedon eheyttä luvataan jopa 30 vuodeksi.

HP:n Suomen teknologiapalveluiden yksiköstä vastaava liiketoimintajohtaja Mika Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa taannoin, että tietotekniikan haasteita ovat laskentatehon tarpeen ja palvelinten määrän kasvu, kun samaa aikaan energiansäästö tuo myös riskitekijöitä.

Bisnesmielessä kyse on siitä, ettei koneiden ja palvelinten kauppa käy enää 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun parhaiden vuosien tapaan, joten kasvua haetaan nyt myymällä konsultointia ja palveluita yrityksille.

Konesaleista viisinumeroiset säästöt

HP:n mukaan joka viides yritys tuhlaa keskimäärin lähes 20 prosenttia konesalitilasta käyttämättömänä, koska jäähdytyksen ja virranhallinnan rajoitusten vuoksi tilaa ei voida käyttää optimaalisesti. Sipilän mukaan on arvioitu, että jo puolet konesalien kustannuksista tulee energiasta, ja tämän pelätään nousevan 60–70 prosenttiin.

Tutkimusyritys Storageio Group taas on arvioinut, että aiheuttavat 37–40 prosenttia konesalien kaikesta sähkönkulutuksesta.

HP väittääkin, että uusilla tallennustuotteilla asiakas voi vähentää konesalin virta- ja jäähdytyskustannuksista 50 prosenttia. Esimerkiksi parin tuhannen euron kuukausittaista sähkölaskua maksavalle yritykselle säästö voi olla 12 000 euroa vuodessa. Tämän kokoluokan konesaleja on Suomessakin internet- ja web-palveluntarjoajilla sekä suuryritysten konesaleissa.

HP:n uusista tallennustuotteista on teknisiä yksityiskohtia nettisivuilla.

HP lupaa leikata konesalien sähkölaskun HP:n mukaan mittausjärjestelmä näyttää, missä jäähdytys ja ilmanvaihto toimivat optimaalisesti. Paikalle täytyy tosin ensin tilata joukko konsultteja.
HP lupaa leikata konesalien sähkölaskun
Tagit: HP, Konesali
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös