HP on maailman pc-ykkönen

Markkinat kasvavat, Dell putoaa
HP on maailman pc-ykkönen

Tutkimusyhtiöt Gartner Dataquest ja IDC ovat julkaisseet alustavat arvionsa vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen pc-toimituksista. Gartnerin mukaan valmistajat toimittivat tammi-maaliskuussa 62,7 miljoonaa tietokonetta, missä tarkoittaa lähes yhdeksän prosentin kasvua edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

IDC:n laskelmien mukaan myyntiin puolestaan toimitettiin noin 59 miljoonaa laitetta, ja markkinat kasvoivat noin 11 prosentilla. Luvuissa ovat mukana sekä pöytäkoneet, kannettavat että x86-palvelimet.

Maailman pc-ykkönen on nyt sekä Gartnerin että IDC:n mukaan HP runsaalla 11 miljoonalla toimitetulla tietokoneella. Yli 28 prosentilla toimituksiaan kasvattanut HP syrjäytti paalupaikalta Dellin, joka oli ainoa kärkiviisikon valmistajista, jonka toimitukset vähenivät viimevuotisesta.

Suurin kasvaja oli Acer, jonka toimitukset kasvoivat Gartnerin lukujen mukaan 46 prosenttia ja IDC:lläkin yli 41 prosenttia. Gartnerilla Acer syrjäytti Lenovon kolmospaikalta, IDC:llä Acer ja Lenovo jakavat kolmannen sijan. Sekä Lenovo että viidentenä majaileva Toshiba kasvoivat myös kokonaismarkkinoita enemmän.

Tietokonemyynnin kasvun veturina toimivat molempien tutkimusyhtiöiden mukaan kuluttajakannettavat.

Tagit: Gartner, IDC
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös