Huoleton verkkotulostus vaarallista

Unohtuneet paperit voivat käydä kalliiksi
Huoleton verkkotulostus vaarallista

Työntekijät suhtautuvat turhan huolettomasti verkkotulostimille lähettyihin asiakirjoihin. Tulostinvalmistaja Lexmarkin teettämän tutkimuksen mukaan työntekijät eri Euroopan maissa vaarantavat uransa ja maineensa sekä jopa koko yrityksen liiketoiminnan jättämällä salassa pidettäviä asiakirjoja tulostimille. 100 000 euron mahdollisia vahinkojakaan ei pidetä tavattomina.

Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) vastaajista myöntää joko jättäneensä tai löytäneensä luottamuksellisia asiakirjoja verkkotulostimelta ainakin kerran. Lisäksi lähes kahdeksan kymmenestä (78 %) on ollut huolissaan tulostamiensa luottamuksellisten asiakirjojen turvallisuudesta.

Työpaikka voi mennä

Yli 500 työntekijän yrityksissä työskentelevistä vastaajista 28 prosenttia arvioi asiakirjojen jättämisen tulostimille olevan turvallisuusriski, jonka taloudellinen merkitys voi nousta jopa 100 000 euroon. Pienemmissä yrityksissä riski voi olla vieläkin suurempi. Melkein viidennes (19 %) alle 50 työntekijän yrityksissä työskentelevistä arvioi, että taloudellinen riski on enemmän kuin 100 000 euroa, mikä voi kaataa kokonaan pienen yrityksen liiketoiminnan.

Huolimattomuus tulostimella voi johtaa myös henkilökohtaisiin vaikeuksiin. Noin 20 prosenttia vastaajista myönsi, että olisi voinut menettää työpaikkansa jätettyään luottamuksellisia asiakirjoja tulostimelle.

Jokapäiväinen ongelma

Monia salassa pidettäviä asiakirjoja, kuten CV:itä ja arkaluonteisia asiakastietoja jätetään lojumaan tulostimille päivittäin. Tutkimus paljastaa, että useimmiten tulostimista löydetyt arkaluonteiset asiakirjat eivät ole työhön liittyviä vaan työntekijöiden henkilökohtaisia. 53 prosenttia vastaajista myönsi jättäneensä tai löytäneensä työntekijöiden omia tietoja, 48 prosenttia arkaluonteista yritystietoa ja 32 prosenttia arkaluonteista asiakastietoa tulostimelta.

Kahdeksan kymmenestä vastaajasta myöntää olevansa huolissaan siitä, että muut lukevat heidän luottamuksellisia asiakirjojaan. Huoli näyttää olevan pienin vanhimpien työntekijöiden parissa, vaikka he käsittelevät eniten luottamuksellisia ja arkaluonteisia tietoja.

Haastateltavina oli yhteensä 2 500 työntekijää Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Ranskassa, ja Saksassa. Haastattelut tehtiin online-kyselynä.

Tagit: Lexmark, Tulostus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös