Huorittelu väärin netissäkin
Nettikeskustelussa sopii moittia henkilön toimintaa, mutta henkilöön käyvä loukkaava nimittely ylittää sallitun ja kielletyn rajan. Espoon käräjäoikeus lähti tältä pohjalta käsitelleessään poliisin vaatimusta nettikeskustelijoiden esiin kaivamisesta, kertoo Ilta-Sanomat.
Pääministeri Matti Vanhasen ex-naisystävä Susan Kuronen oli kääntynyt poliisin puoleen, koska katsoi kunniaansa loukatun nettikeskusteluissa. Poliisi pyysi oikeudelta määräystä, jolla loukkaavaksi katsottujen viestien kirjoittajat voitaisiin selvittää.
Oikeus antoikin määräyksen, Suomi24-keskustelupalstan ylläpitäjät velvoitetaan antamaan useiden kirjoittajien jäljille johtavat tiedot. Tapauksia käsiteltäessä tehtiin linjanvetoa, sillä kaikki Kurosen mielestä loukkaavat viestit eivät olleet oikeuden mielestä tutkinnan arvoisia.
Toimintaa saa arvostella
Käräjätuomari perusteli linjaansa sillä, että julkisen toiminnan arvostelu on sallittava, vaikka samalla käytettäisiin loukkaavaa kieltäkin. Arvostelun on kuitenkin kohdistuttava toimintaan eikä henkilöön itseensä.
Tuomarin mielestä rangaistavasta kunnian loukkaamisesta on todennäköisemmin kyse silloin, kun arvostelu irtautuu sen kohteensa olevasta toiminnasta ja kohdistuu henkilöön. Tällä perusteella poliisi sai luvan kaivaa esiin henkilöitä, jotka olivat huoritelleet tai nimitelleet Kurosta hulluksi ja psykopaatiksi. Osa räväkkää kieltä sisältäneistä viesteistä jää tutkinnan ulkopuolelle, koska niiden kärki kohdistui Kurosen toimintaan.
Oikeus ei tässä vaiheessa ottanut kantaa vasta siihen, onko rankka kielenkäyttö nettikeskustelussa rangaistavaa. Nyt on vasta annettu poliisille eväät asian selvittämiseen.








