Hyvitysmaksu blu-ray- ja hd-dvd-levyille
Blu-ray- ja hd-dvd-aihiot saivat odotetusti kapasiteettia vastaavat hyvitysmaksut.
Opetusministeriö on vahvistanut yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun vuodelle 2008. Maksu pysyy tasoltaan ennaltaan, eikä se laajene kännyköihin tai ulkoisiin kiintolevyihin. Dvd-levyjen seuraajat blu-ray- ja hd-dvd-aihiot saavat maksut. Tekijänoikeusjärjestöt pettyivät päätökseen.
Hyvitysmaksu veloitetaan ennestään ennestään analogiset ääni- ja kuvanauhoista sekä digitaalisista tallennusmedioista, kuten cd-, dvd- ja minidisc-levyistä. Maksu koskee lisäksi kiinteällä muistilla varustettuja digitaalisia mp3- ja videosoittimia sekä tallentavia digibokseja.
Hyvitysmaksun taso pysyy suunnilleen ennallaan. Entistä isompien mp3- ja videosoittimien kasvu on huomioitu siten, että suurimpien, yli 250 gigatavun muistilla varustettujen tallennuslaitteiden maksu nousee 18 eurosta 21 euroon. Aiemmin korkein maksu oli 18 euroa. Uudet maksut ovat voimassa vuoden 2008, ja ne ovat nähtävissä Hyvitysmaksun sivuilla.
Hallitusneuvos Jorma Waldén opetusministeriöstä ei osaa sanoa yksiselitteistä syytä sille, ettei maksua laajennettu. Hänen mukaansa päätökseen vaikuttivat yleisesti olosuhteet ministeriöissä. Tekijänoikeusjärjestöt ovat toivoneet hyvitysmaksun laajentamista kännyköille ja pc-kiintolevyille jo monta vuotta.
Teosto yritti saada maksua laajennettua kertomalla nuorille käyttäjille Irc-galleriassa suunnatusta kyselytutkimuksesta, jonka mukaan kännyköitä käytetään jo laajasti musiikin tallentamiseen. Näyttöä tästä ei ilmeisesti saatu riittävästi. Sekin vaikutti, että asiassa antoivat lausuntonsa kauppa- ja teollisuusministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.
Hyvitysmaksulla hyvitetään lain mukaan yksityistä laillista kopiointia. Noin 11 miljoonan euron vuotuisilla tuloilla tuetaan kotimaisia artisteja.
Musiikkikännyköistä ei ensi vuonnakaan peritä hyvitysmaksua.








