IBM lupaa apua sähköpostitulvaan

Lotus 8 -tuoteperhe tuo uusia työkaluja
IBM lupaa apua sähköpostitulvaan "80 prosenttia asiakkaistamme käyttää jo Lotus Notesin kahta viimeisintä versiota. En usko, että kilpailijamme pystyvät samaan", iloitsi Michael Garbett.

Työntekijät saavat aivan liikaa sähköpostia, viestejä jaellaan tarpeettoman laajasti, eikä tärkeitä viestejä erota vähemmän tärkeistä. IBM:n mukaan uusi Lotus 8 pystyy auttamaan näissä haasteissa. Pian nuorelle työntekijälle sähköposti ei välttämättä ole edes tärkein viestintätapa.

IBM järjesti noin 250 asiakkaalleen ja kumppanilleen Helsingissä Lotus 8 -lanseeraustapahtuman , johon saapui USA:sta myös Lotus Softwaren kansainvälinen myyntijohtaja Michael Garbett.

Michael Garbett korostaa, ettei uuteen versioon päivittäminen ja ominaisuuslistan katsominen ole ykkösjuttu, vaan työskentelytapojen muutosten ymmärtäminen. "68 prosenttia yritysjohtajista näkee työyhteisönsä virtuaalisina. Iso muutos on tapahtumassa", Garbett sanoo.

Hän mainitsee esimerkkinä, että nuoret ovat tottuneet viestimään pikemminkin chatien ja Facebookin kuin sähköpostin kautta. "Henkilökohtaiset profiilit, blogipohjat ja ad hoc -viestintä", luettelee Garbett työkaluja, joita alkuvuodesta julkistettu Lotus Connections pystyy tarjoamaan.

"Asiakkaamme ovat kertoneet haluavansa investoida ryhnätyö- ja viestintäominaisuuksiin", hän sanoo. "Haastattelemistamme 1000:sta pääjohtajasta 750 vastasi, että innovaation edistäminen ryhmätyön kautta on heidän tärkein prioriteettinsa, ja että he ovat valmiita tutkimaan uusia työkaluja sen saavuttamiseksi."

IBM lupaa helpompaa ryhmätyötä

Lotus Notes 8:n uusia ominaisuuksia ovat käytännössä rss-syötteiden, pikaviestien, web-konferenssien, useiden tietolähteiden kokoaminen yhteen web-sivuun (mashupit) ja läsnäolotietojen tuominen kiinteästi käyttöliittymään.

Lotus Notesia on perinteisesti kritisoitu vaikeaselkoisuudesta. Michael Garbett sanoo, että palautetta on kuunneltu. "Olemme laittaneet paljon aikaa ja rahaa Lotus 8:n käyttöliittymään ja helppokäyttöisyyteen."

Garbett näyttää, kuinka hänen pomonsa viestit erottuvat selkeästi punaisella, tai kuvake kertoo onko viesti tullut juuri vastaanottajalle vai laajaan jakeluun. Viestit voidaan viimein myös lajitella Microsoftin Outlookin tapaan siten, että koko keskustelu on samassa nipussa. Sivupalkissa Garbettin kontakteista näkee, ketkä ovat varattuja tai keiden kanssa voi aloittaa nopean chatti-istunnon.

"Voit lähettää tästä kuvan ja keskustella siitä heti", hän näyttää. Ruutukuva singahtaa hetkessä kollegalle Singaporessa. Garbettin mukaan etenkin nuorille työntekijöille sähköposti ei ole edes ensisijainen viestintätapa. Pikaviestit menevät Lotus Sametimen lisäksi esimerkiksi AOL:n, Googlen ja Yahoon viestimiin.

Miksei Microsoftin Messengeriin? "Sitä on kysyttävä Microsoftilta. Olemme todenneet tukevamme avoimia standardeja", vastaa Garbett diplomaattisesti.

IBM korostaa, ettei Lotus-tuoteperhe ole pelkkä työryhmäohjelmisto, vaan kokonainen sovellusalusta, jossa voi hyödyntää natiivisovellusten lisäksi Javaa, C-kieltä ja jopa Microsoftin .NET-arkkitehtuuria ja Visual Basicia. Hänen mukaansa avoimeen Eclipse-alustaan perustuva ohjelmisto on taaaksepäin yhteensopiva vanhempien versioiden kanssa.

IBM tekee yhteistyötä muun muassa Avayan, Ciscon ja useiden muiden ip-puheluiden järjestelmien toimittajien kanssa, joiden avulla internet-puhelut voidaan liittää samaan käyttöliittymään.

Asiakkaiden uskotaan päivittävän Suomessakin

Lotus Notesia käyttää maailmanlaajuisesti reilut 46 000 organisaatiota. Käyttäjiä on yli 130 miljoonaa. Suomessakin asiakkaita on tuhansia: pieniä yrityksiä, kansainvälisiä suuryrityksiä ja julkishallintoa.

"Pienelläkin yrityksellä on usein asiakkaita tai päämiehiä ympäri maailmaa. Virtuaaliset työyhteisöt eivät kosketa vain suuria yrityksiä", sanoo IBM:n ohjelmistojen johtaja Mirva Antila:

Hän muistuttaa, että useimmilla Lotus Notes -asiakkailla on ylläpitosopimus, joten he saavat halutessaan uuden 8-version päivityksen käyttöönsä ilman erillistä maksua.

Miten on uusien asiakkaiden laita? "Uskon ehdottomasti, että on mahdollista saada uusia asiakkaita näillä ominaisuuksilla kasimaailmasta lähtien", sanoo Mirva Antila. "Meillä ei ole asiakkaista hittilistaa. Sellaiset yritykset, jotka ovat jotka ovat IBM:n asiakkaita tietokannoissa tai internet-palveluissa", hän kuvaa varovaisesti suunnitelmia Suomessa.

Yhteistyö Nokian kanssa jatkuu

IBM on aikeissa tuoda Lotus 8.01 -ohjelmistopäivityksen saataville ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Se tuo ensimmäistä kertaa perustason mobiilitoimiston ominaisuudet kiinteästi mukaan, eli henkilökohtaisen tietojen hallinnan (pim) ja sähköpostit.

"Nokia on listamme yläpäässä", sanoo Garbett ja kertoo yhteistyön jatkuvan. IBM haluaa jättää tilaa kumppaneilleen tuoda kehittyneet mobiili- ja yritysohjelmistot.

Garbett ei kuitenkaan usko, että kännykät tai mobiililaitteet voisivat korvata kannettavaa, sillä jatkossakin iso näyttö ja hyvä näppäimistö ovat tarpeen liikkuville työntekijöille.

IBM lupaa apua sähköpostitulvaan "Työmarkkinoille tulee nuorta polvea, joka on tottunut tämän kaltaisin välineisiin. Heille se on luontevaa. Työ on hajautunut useille paikkakunnille. Yhteisöllisyys ja nopeus ovat tärkeitä, eikä odotella sähköpostin menemistä perille", listaa Mirva Antila suomalaisten asiakkaiden viestejä.
IBM lupaa apua sähköpostitulvaan "Työmarkkinoille tulee nuorta polvea, joka on tottunut tämän kaltaisin välineisiin. Heille se on luontevaa. Työ on hajautunut useille paikkakunnille. Yhteisöllisyys ja nopeus ovat tärkeitä, eikä odotella sähköpostin menemistä perille", listaa Mirva Antila suomalaisten asiakkaiden viestejä.
Tagit: IBM, Lotus Notes
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös