IBM säästää sähköä Linuxilla
IBM:n omissa konesaleissa käy melkoinen kuhina lähivuosina, kun 3900 käytössä olevaa palvelinta korvataan 30 suurkoneella. Yksi selvistä hyödyistä on energian säästö. IBM odottaa konesaliensa sähkönkulutuksen laskevan viiden vuoden aikana peräti 80 prosentilla eli pienen kaupungin tarpeiden verran.
Uudet työjuhdat ovat System z -suurkoneita, joiden käyttöjärjestelmänä on Linux. IBM kuvailee muutosta yhdeksi viime vuosien merkittävimmistä uudistuksista sen omaan tietotekniseen infrastruktuuriin.
Peruskivenä on palvelinten vritualisointi, jonka ansiosta yksi suurkone voi korvata satoja tai tuhansia aiemmin erillisiä palvelinlaitteita. Virtuaaliset palvelimet toimivat muista erillisinä, ja niiden käyttämiä suoritin-, tallennus- ja muistiresursseja voidaan laajentaa joustavasti tarpeen mukaan.
Sähkölaskun lisäksi säästöä syntyy ohjelmistokustannuksissa. Samoin teknistä tukihenkilöstöä voidaan siirtää muihin tehtäviin.
IBM on jo pitkään pyrkinyt kokoamaan pitkin maailmaa sijainneita laitteitaan helpommin hallittaviksi kokonaisuuksiksi. Vuoden 1997 jälkeen se on keskittänyt palvelimiaan 155 konesalista seitsemään strategiseen palvelinkeskukseen. Tällä hetkellä näiden konesalien yhteispinta-ala on noin 75 hehtaaria.








