IBM siirtää tallenteet atomiaikaan
IBM:n Almadenin tutkimuskeskuksessa Piilaaksossa on tehty pitkään aikaan merkittävin tallennustekniikkaan liittyvä keksintö. Tutkijat ovat onnistuneet mittaamaan yhden yksittäisen atomin magneettisuuden, mikä voi jatkossa mahdollistaa jopa 1000-kertaisesti nykyistä tiheämmät kiintolevyt.
IBM sanoo pystyvänsä mittaamaan myös, miten toisen atomin läheisyys vaikuttaa atomin magneettisuuteen. Tämän ansiosta voidaan tulevaisuudessa rakentaa tallennusmateriaaleja, jotka tallentavat bitin paljon nykyistä pienempään tilaan.
Nykyisissä kiintolevyissä yhden bitin tallentamiseen tarvitaan noin miljoona magneettista atomia. Uusi tekniikka onnistui samaan vain noin tuhannella atomilla.
IBM:n mukaan uudella tekniikalla voitaisiin tallentaa esimerkiksi 30 tuhatta pitkää elokuvaa Ipodin kokoiseen laitteeseen. Samaan kokoon sopisi tällä hetkellä koko Youtuben videokirjasto, jonka kooksi arvioidaan tuhat miljardia bittiä.
Yhtiön Zurichin laboratorion tutkijat ovat puolestaan kehittäneet yhden molekyylin kokoisen kytkimen. Se saattaa mahdollistaa hyvin pienien tietokoneiden valmistamisen tulevaisuudessa.
IBM ei arvioinut, millä aikataululla uudet innovaatiot voisivat tulla kaupalliseen käyttöön.
(Prosessori)








