Ict-johtajat haluavat oman ministerin

Toiveena päätöksenteko yhdeltä luukulta
Ict-johtajat haluavat oman ministerin HP:n Paul Paukku sanoi, että ict-asioissa olisi syytä voida asioida yhdellä luukulla.

Suomen kilpailukyvyn haasteet herättivät keskustelua paneelikeskustelussa Finlandia-talolla, jossa suomalaiset ict-johtajat miettivät keinoja vahvistaa suomalaista osaamista kansainvälisessä kilpailussa. Konkreettiseksi ehdotukseksi nousivat esille tietoyhteiskunnan asioihin erikoistunut ministeri ja päätöksenteon vieminen yhdelle luukulle.

"Eihän se parane, jos ei potki", kiteytti hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmaa arvostellut Suomen HP:n toimitusjohtaja Paul Paukku.

Suomalaisia menestystarinoita ovat pankkien vieminen laajasti koteihin asti nettipankkien avulla ja suuri kännykkätiheys, kehui marraskuussa HP:n Euroopan palveluliiketoimintojen johtajana aloittava Paul Paukku.

Paukun mielestä edellisen ja nykyisen hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmissa on hyviä asioita paperilla, mutta se ei riitä. "Nyt olisi tekojen aika ja laitettava se ict-ministeriö pystyyn."¨

Paukun mielestä nykyisin on asioitava liian monella luukulla, kun asioita päätetään useissa ministeriöissä ja sadoissa kunnissa. "On ainakin 60 ihmistä kunta- ja valtionhallinnossa, ja satoja päätöksentekijöitä", kummasteli Paukku.

Hajautunut päätöksenteko hidasteena

Suomen IBM:n toimitusjohtaja Johan Sandell tuki ajatusta ja totesi, että tietotekniikka tulisi nähdä kilpailutekijänä sen sijaan, että lasketaan paljonko voidaan säästää. Sandell sanoi, että Suomessa kaivattaisiin nopeasti rakenteellisia uudistuksia.

"Ei ole järkeä tehdä samaa asiaan 400 kertaan (eri kunnissa) ja valittaa sitten, ettei ole varaa maksaa palkkaa ihmisille."

Ict-johtajat kaipasivatkin valtionhallinnon Paras-hankkeen päivittämistä nykypäivän virtuaalisten ympäristöjen ja työn tasalle.

Valtionhallinnossa erillinen tietoyhteiskuntaministeriö tai ministerin salkku eivät ole saaneet tähän asti kannatusta. Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen tyrmäsi ajatuksen viimeksi keväällä.

"Meillähän on tehty tietoyhteiskuntapolitiikkaa 1990-luvulta alkaen. Sen on oltava joka ikisessä toiminnassa mukana, ei erillisenä salkkunaan", perusteli Pursiainen.

Ict- tai tietoyhteiskuntaministeriö olisi joka tapauksessa poliittinen päätös. Erillinen viestintäministerin salkkukin perustettiin nykyiseen hallitukseen, vaikka Pursiainen etukäteen vastusti ajatusta.

Paneelikeskustelussa käsiteltiin myös suomalaista koulutusta, perustettavaa innovaatioyliopistoa ja suomalaisten taitoja markkinoida osaamistaan ja tuotteitaan maailmalle.

Ict-johtajat haluavat oman ministerin LVM:n Harri Pursiainen on vastustanut erityisen tietoyhteiskuntaministerin salkun luomista.
Ict-johtajat haluavat oman ministerin LVM:n Harri Pursiainen on vastustanut erityisen tietoyhteiskuntaministerin salkun luomista.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös