Intel ja Asus julkistavat 150 euron kannettavan

Kesällä myyntiin kehittyviin maihin
Intel ja Asus julkistavat 150 euron kannettavan Intelin ja Asustekin tuleva halpakannettava muistuttaa enemmän perinteisiä sylimikroja kuin kuvassa oleva One Laptop Per Child -hankkeen halpakannettava.

Intel ja Asustek aikovat tuoda myyntiin jo kesän aikana 200 dollarin, eli noin 150 euron, ultrahalvan kannettavan tietokoneen. Kone on Intelin vastaus "sadan taalan kannettava" -hankkeelle, joka tuo miljoonia koneita kehittyvien maiden lapsille - ilman Intelin prosessoreja.

Intelin ja Asuksen hanke kuulostaa hinnan puolesta teknisesti vaikealta. Mutta asialla ovat maailman suurin pc-suorittimien valmistaja ja maailman suurin emolevyjen valmistaja, joten yhtiöillä on puolellaan ainakin massatuotannon edut.

One Laptop Per Child -hanke on painanut oman halpakannettavansa hinnan jo noin 180 dollariin, ja tavoitteena on noin sadan dollarin hintainen laite. Koneessa käytetään erikoisratkaisuja ja se on suunniteltu nimenomaan kehitysmaiden lapsille ja nuorille. Koneessa on esimerkiksi verkkovirran lisäksi pieni kammesta väännettävä generaattori, jolla konetta voi käyttää ilman sähköverkkoakin. Koneessa ei käytetä Intelin prosessoria eikä Microsoftin ohjelmistoja.

Halpakannettava myyntiin loppukesästä

Intelin ja Asuksen suunnitelmana on sen sijaan luoda enemmän tavallista kannettavaa muistuttava halpakannettava. Kuluissa säästetään esimerkiksi käyttämällä näyttöä, joka on selvästi pienempi kuin nykykannettavissa. Myös muut komponenttikulut yritetään leikata aivan minimiin. Hinnassa saatetaan myös alussa joustaa. Yhtiöt ilmoittavat hintarajoiksi alussa 199-299 dollaria.

Intel ja Asustek kertovat, että tavoitteena on aloittaa laitteiden toimitukset jo heinä- tai elokuussa. Tänä vuonna suunnitellaan toimitettavan 200 000 laitetta. Määrät ovat siis ainakin alkuvaiheessa paljon pienemmät kuin One Laptop Per Child -hankkeessa.

Tagit: Halpa, OLPC
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös