Intel ja ST flash-yhteistyöhön
ST-Microelectronics ja Intel julkistivat pitkään spekuloidun ja varsin odotetun uutisen, kun ne kertoivat perustavansa yhteisen flash-piiriyrityksen. Yrityksellä ei ole vielä nimeä, mutta siihen yhdistettyjen toimintojen koko on noin 3,6 miljardia dollaria.
ST:n ja Intelin mukana kuviossa on kalifornialainen investointiyhtiö Francisco Partners. Se tulee mukaan reilulla kuuden prosentin osuudella. ST on uuden yrityksen enemmistöomistaja 48,6 prosentin osuudella, kun Intelin osuus on 45,1 prosenttia. Pääkonttori tulee Sveitsiin.
Uuden yrityksen pääjohtajaksi tulee Intelin flash-divisioonaa johtanut Brian Harrison. Kakkosmiehen paikalle istutetaan ST:n flash-ryhmää vetänyt Mario Licciardello. Yrityksellä on yhdeksän tutkimus- ja tuotantoyksikköä eri puolilla maailmaa ja noin 8000 työntekijää.
Kasvuväylä Intelille
ST:n ja Intelin yhteinen flash-yritys herättää monia kysymyksiä. ST on toki etsinyt ostajaa flash-toiminnoilleen jo pitkään, eikä ole viime aikoina edes kovin hanakasti kiistänyt markkinoilla liikkuneita huhuja.
Intelille fuusio on luonteva tapa kasvaa suuremmaksi flash-peluriksi. Se perusti jo syksyllä 2005 nand-siruihin keskittyvän yhteisyrityksen Micronin kanssa, mutta nyt tämän IM Flash Technologies -yrityksen asema on vähintään uhattuna.
Ennen kaikkea uusi yritys antaa Intelille jälleen mahdollisuuden kaapata itselleen takaisin kännyköiden ja muiden sulautettujen sovellusten koodintallennukseen tarkoitettujen nor-sirujen ykkösasema. Samsungin asemaa nand-ykkösenä se ei pysty vieläkään haastamaan.
Uusi yhtiö ottaa myös massiivisen lainan maksaakseen sekä Intelille että ST:lle näiden flash-liiketoiminnasta. Lainan turvin yritys myös aikoo startata toimintansa. Omistajayritykset eivät aio pumpata siihen rahaa, koska kummallekaan kyse ei ole ydinliiketoiminnasta.
(Prosessori)








