Internetiin luodaan "elämän tietosanakirja"
Tiedeyhteisö on aloittanut sadan miljoonan dollarin ja kymmenen vuoden projektin, joka tuo nettiin maailman kaikki eläin- ja kasvilajit. "Encyclopedia of Life" -palvelussa voi ilmaiseksi tutkia kuvia, videoita ja tietoja 1,8 miljoonasta eläimestä ja kasvista. Esittelysivut ovat jo auki.
Hankkeen johtajan James Edwardsin mukaan nettipalveluun luodaan oma multimediasivu jokaiselle nimetylle eläin- ja kasvilajille, kertoo uutistoimisto Reuters. Tällä hetkellä luku on 1,8 miljoonaa.
Eläimiä ja kasveja ei vain luetteloida, vaan niistä tulee saataville videopätkiä, kuvia, karttoja ja tekstiä. Tarkoitus on palvella käyttäjiä aina lapsista ja nuorista tutkijoihin saakka.
Esittelysivut jo avoinna
Suurhankkeen takana on Edwardsin mukaan monia maailman tunnetuimmista tutkimuslaitoksista. Rahoitusta arvioidaan tarvittavan yhteensä sata miljoonaa dollaria, eli noin 75 miljoonaa euroa. Alkurahoitusta on jo myönnetty 12,5 miljoonaa dollaria, pääasiassa yhdysvaltalaisilta säätiöiltä.
Encyclopedia of Life on jo avannut nettisivut. Siellä on tarjolla myös esittelysivuja, jotka kertovat siitä millaista sisältöä hanke aikoo julkaista.








