Iphone-kiista menee jatkoajalle

Apple ja Cisco yrittävät sopia
Iphone-kiista menee jatkoajalle

Apple ja Cisco ovat ilmoittaneet sopineensa lisäajasta Iphone-nimen käytöstä. Cisco haastoi Applen tavaramerkin rikkomisesta, mutta yhtiöt yrittävät sopia asiaa vielä oikeussalien ulkopuolella.

Ciscon lyhytsanaisen tiedotteen mukaan yhtiöt yrittävät sopia Iphone-tavaramerkistä ja nimen yhteiskäytöstä ilman, että se aiheuttaa sekaannuksia.

Yhdysvaltalaisen PC-Mag-lehden mukaan yhtiöt ovat sopineet, että Applella on aikaa 15. helmikuuta asti joko vastata haasteeseen tai sopia nimen käytöstä Ciscon kanssa. Tähän asti Apple ei ole taipunut korvauksiin, joita Cisco on vaatinut nimen yhteiskäytöstä.

Cisco ilmoittaa omistaneensa Iphone-nimen vuodesta 2000 lähtien, jolloin se Infogear Technology -yhtiön. Ciscon mukaan Iphone-nimi on myös ollut aktiivisessa käytössä, ja uusia tuotteita on julkistettu keväällä ja loppuvuodesta 2006.

Cisco haluaa yhteensopivat Iphonet

Ciscon johtaja Mark Chandler sanoi PC-Magille, että Apple ja Cisco olivat sopimassa Iphone-nimen yhteiskäytöstä ja yhteensopivasta verkkotuotteesta, mutta Apple olisi vetäytynyt neuvotteluista juuri ennen omaa Iphone-julkistustaan 9. tammikuuta.

Tammikuussa tutkimuslaitos Gartnerin pääanalyytikko Todd Kort arvioi Tietokone-lehdelle, että Apple joutuu vielä luopumaan Iphone-nimestä. Kortin mukaan asiasta olisi jo sovittu, jos Cisco olisi halunnut vain luopua nimestä "kohtuullista korvausta" vastaan.

Tässä vaiheessa Cisco haluaakin yhteistyötä Applen kännykän kanssa. Se on jo aiemmin ilmoittanut haluistaan vahvistaa asemaansa kuluttajamarkkinoilla.

Tagit: Apple, Cisco, Iphone
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös