Iphonea ei avata kehittäjille
Iphone perustuu OS X:ään, mutta sitä ei avata kehittäjille.
Ipod- ja Mac-fanit ovat jo ehtineet toivoa OS X -ohjelmien kääntämistä Iphonelle, mutta Steve Jobs kaataa kylmää vettä niskaan. Jobs on ilmoittanut, ettei Iphonesta tule avointa tietokonetta, johon kuka tahansa asentaa ja kehittää ohjelmia.
Steve Jobs kertoo näkemyksistään tuoreessa New York Timesin haastattelussa. Jobs perustelee Iphonen sulkeutuneisuutta käytettävyydellä. Hänen mukaansa kännykästä ei haluta tietokonetta.
"Määritämme kaiken mitä puhelimessa on", Jobs sanoi lehdelle. "Puhelimen ei haluta olevan pc. Aivan viimeiseksi kukaan haluaa, että on asentanut kolme ohjelmaa puhelimeen, ja sen jälkeen puhelut eivät enää toimi. Nämä ovat enemmän Ipodin kaltaisia kuin tietokoneita".
“Laitteiden pitää olla toimivia, eikä sitä voi taata, jos niihin ladataan ohjelmia", Jobs perustelee. "Tämä ei tarkoita, ettei saataville tulisi ostettavia ohjelmia, jotka voi hankkia ja ladata meiltä. Se ei myöskään tarkoita, että tekisimme kaiken itse. Se tarkoittaa, että laitteen täytyy olla kontrolloitu ympäristö".
Kehittäjät toivoivat avointa OS X:ää
Monille Apple- ja Mac-kehittäjille Jobsin näkemykset ovat olleet pettymys, koska analyytikot ja kehittäjät uskoivat alkuun, että Iphonen OS X:stä kutistetulle käyttöjärjestelmälle pääsisi kehittämään uusia ohjelmia. Aiheesta on keskusteltu muun muassa 43 Folders -blogissa.
Iphonen selain perustuu OS X:stä tuttuun Safariin, ja kehittäjät toivovatkin sen tukevan Adobe Flashia. Tätä kautta Iphonelle voisi kehittää ainakin yksinkertaisia web-sovelluksia.
Kilpailijoilla laajennettavia musiikkikännyköitä
Applen Iphone-strategia vaikuttaa siis hyvin erilaiselta kuin Nokian Nseries-älypuhelimilla, jotka ovat yhtiön mukaan "ohjelmoitavia multimediatietokoneita". Nokia myös toivoo S60-alustalleen mahdollisimman paljon kolmansien osapuolien ohjelmia.
Myös Motorola ja Samsung ovat tuoneet markkinoille Windows Mobile -musiikkikännyköitä (kuten Samsung SGH-i310), joita voidaan laajentaa monenlaisilla ohjelmilla. Niiden osuus koko tuotevalikoimassa on kuitenkin pieni Nokiaan verrattuna.
Nokian Nseries-puhelimet ovat valmistajan mukaan "multimediatietokoneita", eivät puhelimia. Kuvassa 8 Gt muistilla varustettu N91. Apple ei halua samaa.








