Iphonea hakkeroitu hämmästyttävät määrät
Analyytikkoyhtiö Piper Jaffray on päätynyt tutkimuksissaan hyvin yllättävään päätelmään. Jopa 10 prosenttia Iphone-puhelimista on ostettu auki hakkeroitaviksi. Sen seurauksena paljon luultua suurempi osa Iphone-puhelimista on muuttunut muotoon Ibrick, eli toimimattomaksi tiileksi.
Piper Jaffray kertoo, että yhtenä päivänä syyskuussa yhtiön tutkijat viettivät 12 tuntia eri puolilla Yhdysvaltoja laskemassa Iphone-myyntiä Applen kaupoissa. Yhtiö kertoo, että he huomasivat varsin suuren osan asiakkaista ostavan puhelimia maksimaalisissa viiden puhelimen erissä.
Syyskuussa joka kymmenes Iphone purkujengeille
Varsinkin New Yorkissa monet ostajat hankkivat viiden puhelimen paketteja selvänä tarkoituksenaan purkaa operaattorilukitukset, ja myydä ne muiden operaattorien verkkoihin.
Piper Jaffrayn kokonaispäätelmä oli se, että kymmenen prosenttia kaikista syyskuussa myydyistä Iphone-puhelimista meni lukitusten poistamiseen erikoistuneille henkilöille, jotka myivät ne eteenpäin. Jos arvio pitää paikkansa, olisi luku yllättävän suuri.
Riesaa jatkossakin
Ikävä kyllä Applen tuore päivitys hajotti hakkeroinnit, ja teki puhelimista kyvyttömiä liittymään minkään operaattorin verkkoon. Nyt hakkerointeja on päivitetty, ja ainakin osa puhelimista on taas saatu toimimaan. Mutta seuraava päivitys saattaa aiheuttaa samanlaisia ongelmia.
Moni käyttäjistä on syyttänyt Applea kovista toimista, mutta Apple on vakuuttanut, ettei kyseessä ollut mikään kosto. Eräät analyytikot ovat olleet sitä mieltä, että Iphonen käyttöjärjestelmä on itsessään ollut turhan nopeasti kasaan kyhätty. Nyt kun koodipohjaa ja alustaa on rakennettu paremmaksi, hajoavat kaikenlaiset hakkeroinnit melkeinpä automaattisesti.








