Iphonen Euroopan aloitus - huumaa ja pettymyksiä
Iphonen ensimmäiset hetket Euroopan markkinoilla herättivät huumaa, ja esimerkiksi Saksassa myytiin yhdessä päivässä 10 000 puhelinta. Mutta odotettua laimeampaan innostukseen oli pari merkittävää syytä.
Iphone-starttiin saatiin Euroopassakin huumaa aikaiseksi. Saksassa Iphonea myyvä T-Mobile-operaattori avasi yhden liikkeen Kölnissä keskiyöllä. Liikkeen edessä kerrotaan olleen noin 350 henkilöä puhelinta jonottamassa. T-Mobile kertoo, että ensimmäisenä päivänä kaupaksi saatiin noin 10 000 Iphonea.
Myös Britanniassa viisinumeroinen myyntipäivä
Britanniassa Iphonea myy O2-operaattori. O2 ei paljastanut alun myyntilukuja, mutta Arstechnican nimettömien lähteiden mukaan O2 olisi myynyt noin 8000 puhelinta, kun odotukset olivat noin 3000:ssa. Britanniassa puhelimia myy myös Carphone Warehouse -kauppaketju, ja se odotti ensimmäiselle päivälle Saksan tapaisia lukuja.
Mutta innostus ei ole ollut samalla tasolla kuin Yhdysvalloissa, jossa Iphonea myytiin satoja tuhansia laitteita ensimmäisinä päivinä.
Iphonella vaikeuksia murtautua Nokia-mantereelle
Yhdeksi syyksi on ehdotettu hintaa, mutta todellisuudessa Iphonen noin 400 euron hinta on sama kuin Yhdysvalloissa myyntiin tulon aikaan (599 dollaria).
Suurempia syitä ovat todennäköisesti se, että Euroopassa Iphonen potentiaaliset ostajat odottavat puhelimelta esimerkiksi nopeita 3g-datayhteyksiä.
Euroopassa Nokialla on rautainen ote älypuhelinmarkkinoista, ja Iphonen on paljon vaikeampi tunkeutua niille kuin Yhdysvalloissa. Myös Iphonen operaattorisopimuksia vierastetaan todennäköisesti enemmän kuin Yhdysvalloissa.
Iphonen Euroopanvalloitus jatkuu loppukuusta. Ranskassa myynti alkaa 29. marraskuuta.








