It-raha tiukassa Pohjoismaissa
Tutkimuslaitos IDC varoittaa, että it-myynti ole sujunut kovin vauhdikkaasti Pohjolassa. Se varoitti jo aiemmin syksyllä talousnäkymiä varjostavista synkistä pilvistä ja uudistaa nyt varoituksensa entistä vakavampaan sävyyn. Kirvestä ei kannata heittää kaivoon, sillä it-investoinnit ovat silti kasvamassa.
Pari kuukautta sitten IDC ennakoi it-investointien kasvuvauhdiksi muodostuvan tänä vuonna 5 prosenttia, nyt ollaan 4,4 prosentin kannalla. Tässä vaiheessa ollaan sitä mieltä, että ensi vuoden kasvuprosentti olisi 5,5 prosenttia.
IDC kuvailee tilannetta termillä "mahdollinen mini-taantuma". Taustalla ovat muun muassa nouseva öljyn hinnan nousu, asuntojen hinnan lasku, dollarin heikkenevä kurssi sekä taloudellisen kasvun hidastuminen. IDC:n käsityksen mukaan Tanska on kärsimässä Pohjoismaista pahimmin.
"Olemme yhä enemmän huolissamme monista näkyvillä olevista huonoista enteistä. Pohjoismaiden talouskasvu on hidastunut tänä vuonna ja hidastunee edelleen vuonna 2008. Saatamme joutua laskemaan kasvuennustettamme vielä uudelleen lähikuukausina", IDC Nordicin toimitusjohtaja Per Andersen varoittaa.








