Italiaan vauhdikas netin lapsipornosensuuri
Laittoman lapsipornon internetistä sensuroivien maiden määrä kasvaa jälleen kun Italia aloittaa oman hankkeensa. Voimaan tullut uusi laki vaatii poistamaan aineiston poikkeuksellisen nopeasti.
Italian uusi lapsipornon välittämisen estävä laki tulee voimaan melkein välittömästi, kertoo uutistoimisto Reuters. Laki on samantapainen kuin Suomessa, eli kun internet-operaattorille ilmoitetaan laitonta lapsipornoa sisältävistä sivuista, sen täytyy estää asiakkaidensa pääsy sivuille.
Kuudessa tunnista liikenne sivuille poikki
Italian laissa on harvinaisempaa se, että siinä on myös määritelty miten nopeasti operaattorien pitää reagoida. Lain mukaan lapsipornosivuille kohdistuvan eston täytyy olla päällä kuusi tuntia sen jälkeen kun operaattorille on ilmoitettu asiasta. Viranomaiset vaativat siis nopeita toimia.
Italian lait määräävät jo nyt kovat rangaistukset lapsipornon jakelusta ja julkaisusta. Lapsipornon internetistä sensuroivia maita ovat Suomen lisäksi esimerkiksi Kanada ja Britannia, tosin siellä estot perustuvat enemmän operaattorien vapaaehtoisuuteen.








