Itunes saa nuuskaa kuluttajaviranomaisilta
Kuluttajaviranomaisten mielestä on väärin, että Itunes-nettimusiikkikauppa pakottaa asiakkaat Ipod-käyttäjiksi. Suomen ja Norjan kuluttaja-asiamiehet sekä Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot vaativat yhdessä Itunesia korjaamaan sopimusehtonsa kuluttajien kannalta myönteisemmiksi. Kukin maa on lähettänyt muutostarpeista Itunesille kirjeen.
Suomessa lähtökohtana on pidetty sitä, että kuluttaja saa itse valita, millä laitteella hän verkosta ostamaansa musiikkia kuuntelee. Sopimusehdot, jotka estävät tämän tai hankaloittavat soittimen valintaa tarpeettomasti, on siksi poistettava.
Tähtäimessä yhteensopivuus
Viranomaiset pitävät yhtenä mahdollisuutena, että Itunes kertoisi kuluttajille, kuinka rajoituksen voi kiertää. Tämä onnistuu polttamalla musiikki ensin cd:lle ja siirtämällä se sitten levyltä mp3-soittimeen. Tämä ei ole kuitenkaan pitkällä aikavälillä riittävä vaihtoehto. Yritystä kehotetaankin miettimään jotain muuta ratkaisua siihen, että Itunesista ostetut musiikkitiedostot olisivat yhteensopivia kaikkien laitteiden kanssa. Kehitystä odotetaan tapahtuvan syyskuun 2007 loppuun mennessä.
Toinen seikka, joka Itunesilta vaaditaan muutosta, on sopimusehtojen kohta, jossa kauppa varaa itselleen oikeuden muuttaa yksipuolisesti palvelun käyttösääntöjä. Viranomaisten mukaan yritys ei voi rajoittamattomasti muuttaa jo tehtyjä sopimuksia. Sopimusehtoja vaaditaan muutettavan lisäksi siten, että riski musiikkitiedostoille aiheutuvasta vahingosta jakautuu tasaisemmin yrityksen ja asiakkaan kesken.
Käräjille kotimaassa
Itunesin sopimusehdoissa todetaan, että sopimuksiin sovelletaan Englannin lakia. Itunesin kuluttaja-asiakkailla on kuitenkin oltava oikeus vedota oman kotimaansa lainsäädäntöön, sanotaan kirjeessä.
Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet sekä Ranskan ja Saksan kuluttajaorganisaatiot ovat viime vuoden aikana kukin tahollaan neuvotelleet Itunesin kanssa. Maat työskentelevät myös yhteisvoimin parantaakseen eurooppalaisten kuluttajien oikeuksia.








