Itunesin käyttö tökkii Vistassa
Apple kertoo, että sen Itunes-ohjelma ei välttämättä vielä toimi kunnolla Microsoftin uunituoreessa Windows Vista -käyttöjärjestelmässä. Apple suosittelee, että käyttöjärjestelmää päivitetään vasta sen jälkeen, kun Itunesin seuraava versio on ilmestynyt. Uusi Itunes tulee Applen mukaan saataville muutaman viikon kuluessa.
Apple toteaa, että Itunes saattaa toimia ihan oikeinkin Vistassa, mutta mahdolliset yhteensopivuusongelmat ovat myös kiusallisia. Esimerkiksi Itunesista ostettuja kappaleita ei välttämättä pysty enää toistamaan, kun päivitys on tehty Windows 2000- tai XP-käyttöjärjestelmästä. Lisäksi Ipodin kiintolevy saattaa korruptoitua, jos soitinta ei irroteta tietokoneesta Itunesin kautta vaan Windowsin "Poista laite turvallisesti" -kuvakkeen avulla.
Apple on kuitenkin julkaissut ohjeet, joiden avulla kärsimättömät voivat yrittää välttää ongelmia ja käyttää Itunesin nykyistä versiota Vistassa. Ohjeiden mukaan kaikkien Itunes-tilien valtuutus on poistettava, Ipodeissa on sallittava laitteen käyttö kiintolevynä ja Itunesin asennus on poistettava ennen käyttöjärjestelmän päivittämistä.
Tämän jälkeen Apple suosittelee tekemään puhtaan Vista-asennuksen, asentamaan Itunesin viimeisimmän version ja valitsemaan Itunesin Store-valikosta Valtuuta tietokone -vaihtoehdon.
Jos ongelmat jatkuvat, Applen sivuilta on saatavilla myös apuohjelma, jolla voi korjata Itunesista ostettujen kappaleiden toistamisessa tarvittavien tiedostojen käyttöoikeuksia.








