Jarkko Pekki Kingstonin isokengäksi
Muistikorttivalmistaja Kingston Technology on nimittänyt Suomen ja Baltian toiminnasta tähän asti vastanneen Jarkko Pekin isoihin saappaisiin Euroopan organisaatiossa. Pekistä tulee mobiililaitteisiin kehitetyistä tuotteista sekä niihin liittyvästä liiketoiminnasta vastaava johtaja. Tehtävä on uusi, ja se on perustettu vastaamaan kasvaviin markkinatarpeisiin.
Uuden tehtävän myötä Jarkko Pekki ottaa vastuulleen muun muassa puhelinvalmistajille, operaattoreille ja vähittäismyyntiverkoston kautta myös kuluttajille myytävien Kingston- ja oem-muistikorttien liiketoiminnan Euroopassa. Työnsä hän hoitaa Suomesta.
"Erilaisten älypuhelimien ja muistikorttipaikalla varustettujen kämmenmikrojen sekä mediatallentimien myynti on kasvanut maailmalla räjähdysmäisesti parin viime vuoden ajan. Laitevalmistajia ja näiden loppukäyttäjäasiakkaita palvelevat myyntikanavat poikkeavat perinteisestä pc-kaupasta mielenkiintoisella ja uusia markkinointi-ideoita ruokkivalla tavalla", Pekki kertoo.
Vuodesta 2000 Kingstonilla työskennellyt Pekki on johtanut tähän asti yhtiön liiketoimintaa Suomessa ja Baltian maissa. Kingston valmistaa useita erityyppisiä flash-tekniikkaan perustuvia muistikortteja.








