Jippii-käräjillä yllätysratkaisu
Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa laajassa Jippii-jutussa, jossa on ollut syytettynä 19 ihmistä. Kaikki syytteet hylättiin kaikkien syytettyjen osalta.
Syytetyistä 18:lle syyttäjä vaati vankeutta, mutta nyt siis kaikki syytteet hylättiin.
Rangaistusvaatimukset olivat ankarat. Syytettyjä on epäilty muun muassa törkeästä kurssin vääristämisestä ja törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä 2000-luvun alussa, kun Jippii yritti tytäryhtiönsä avulla Saksan markkinoille
Tietokirjailija Petteri Järviselle syyttäjä vaati kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeustuomiota.
It-piireissä hyvin tunnettua Jippiin hallituksessa istunutta Arto Karilaa uhkasi kahden vuoden ehdollinen vankeustuomio sekä yhdyskuntapalvelu.
Entisen toimitusjohtaja Harri Johannesdahlin rangaistusvaatimus oli ankarin, kolme vuotta. Entiselle hallituksen puheenjohtajalle Ilpo Kuokkaselle syyttäjä vaati kahta vuotta ja kahdeksan kuukautta.
Syyttäjällä on mahdollisuus valittaa tuomiosta hovioikeuteen.








