Jobs haluaa kopiosuojaukset pois musiikista
Applen pääjohtaja Steve Jobs on julkaissut musiikkitiedostojen kopiosuojamenetelmiä pohtivan avoimen kirjeen yrityksen verkkosivuilla.
Jobsin mielestä nettimusiikkikaupan tulevaisuudelle olisi parasta, että kopiosuojista luovuttaisiin kokonaan. Applen Itunes-musiikkikauppa on viime aikoina ollut eurooppalaisten kuluttajajärjestöjen hampaissa, koska palvelusta ostettuja kappaleita voi toistaa vain Applen omilla Ipod-soittimilla.
Jobs toteaa kirjeessään, että musiikkikappaleiden oikeudet omistavat suuret levy-yhtiöt edellyttävät kopiosuojausten käyttöä nettikaupassa, muuten kappaleita ei annettaisi myyntiin. Myös Applen kilpailijat, kuten Microsoft ja Sony, käyttävät vastaavanlaisia rajoituksia omissa musiikkikaupoissaan.
Ipodien käyttäjät eivät ole myöskään ole sidottuja Itunesista saatavaan drm-suojattuun materiaaliin, vaan laitteilla voidaan toistaa myös suojaamattomia mp3- ja aac-muodossa olevia kappaleita. Jobs muistaa lisäksi mainita, että Applen Itunes-asiakkaille myöntämät käyttöoikeudet ovat laajemmat kuin useimmissa muissa nettimusiikkikaupoissa.
Kolme ratkaisua
Jobsin pohtii kolmea nettimusiikkikaupan tulevaisuudennäkymää. Yksi on se, että jatketaan nykyisellä linjalla, jossa jokainen valmistaja tekee omat, toisten valmistajien järjestelmien kanssa yhteensopimattomat ratkaisunsa.
Toisessa vaihtoehdossa Apple lisensoisi Fairplay-drm-tekniikkansa kilpailijoilleen tavoitteena se, että eri musiikkikaupoista ostetut kappaleet toimisivat eri valmistajien soittimissa. Jobsin mukaan tämä kuitenkin lisäisi riskiä, että kopiosuojaus murrettaisiin, mikä puolestaan saisi suuret levy-yhtiöt vetämään kappaleensa pois myynnistä.
Kolmas vaihtoehto on se, että kopiosuojauksista luovutaan kokonaan. Jobs pitää tätä selvästi parhaana ratkaisuna kuluttajille, ja kertoo Applen ryhtyvän heti myymään suojaamattomia kappaleita, jos neljä suurta levy-yhtiötä tämän sallivat.
Jobsin mielestä kopiosuojaukset eivät pysty estämään laitonta kopiointia. Hän muistuttaa myös, että suurin osa musiikista myydään suojaamattomilla cd-levyillä, joilta kappaleet on helppo kopioida tietokoneelle ja laittaa laittomasti jakoon internetissä. Levy-yhtiöiden edellyttämä drm-tekniikoiden käyttö estää Jobsin mukaan myös uusien toimijoiden lähtemistä mukaan nettimusiikkimarkkinoille.
Vastuu levy-yhtiöillä
Jobs nälväisee lopuksi eurooppalaisia kuluttajansuojajärjestöjä, jotka ovat vaatineet Applea poistamaan kopiosuojaukset Itunesista. Neljästä suuresta levy-yhtiöstä Universal on ranskalaisomistuksessa, EMI on brittiläinen yritys ja saksalainen Bertelsmann omistaa puolet Sony BMG:stä.
Jobs kehottaakin nykytilanteeseen tyytymättömiä eurooppalaisia suuntaamaan energiansa levy-yhtiöiden vakuuttamiseen siitä, että niiden kannattaa lisensoida musiikkinsa Applelle ja muille nettikauppiaille ilman vaatimusta kopiosuojausten käytöstä.








