Jobs tienasi eniten

647 miljoonaa + 1 dollari
Jobs tienasi eniten

Forbes-talousjulkaisu on selvittänyt Yhdysvaltain 500 suurimman yrityksen johtajien tulot viime vuodelta. Listan ylivoimaiseksi ykköseksi nousi Applen pääjohtaja Steve Jobs, jonka ansiot olivat 647 miljoonaa dollaria (487 miljoonaa euroa). Apple maksaa johtajalleen symbolista yhden dollarin palkkaa, mutta Jobsin tulot kertyivätkin osakkeista.

Toisena listalla oli Occidental Petroleumin Ray Irani, jonka tulot jäivät vajaaseen puoleen Jobsin ansioista eli 322 miljoonaan dollariin. It-puolen johtajista hyvin menestyi myös listan viidenneltä sijalta löytyvä Yahoon Terry Semel, joka nettosi 174 miljoonaa dollaria. Niskaan hengitti kuudentena oleva Michael Dell 153 miljoonalla.

Microsoftin Steve Ballmer ei yltänyt kaimansa tahtiin, vaan sijoittui 980 000 dollarillaan listan häntäpäähän sijalle 481. Vielä heikommin meni Googlen Eric Schmidtillä, jonka ansaitsi viime vuonna vain 560 000 dollaria.

Johtajilla menee nyt Amerikassa hyvin, sillä 500 suurimman yrityksen pomojen tulot kasvoivat edellisvuodesta keskimäärin 38 prosenttia. Käytetyt optio-oikeudet olivat merkittävin tulonlähde, sillä ne kattoivat Forbesin mukaan noin 48 prosenttia koko palkkiopotista.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös