Joost alkaa tarjota ilmaisia elokuvia
Kazaan ja Skypen perustajien television ja nettivideoiden katselun mullistamista yrittävä Joost on tehnyt läpimurron. Palvelun käyttäjät voivat jatkossa katsella ilmaiseksi Paramountin elokuvia ja MTV-musiikkikanavaa.
Youtubille Joostin lanseeraus merkitsee takaiskua. Se neuvotteli samantyyppisestä sopimuksesta aiemmin samaisen Viacomin kanssa, mutta sopuun ei päästy. Viacom vaati heti sen jälkeen noin 100 000 videon poistamista Youtubesta.
Sen sijaan Joostin kanssa Viacom pääsi sopimukseen taloudellisista ehdoista.
Ilmaiseksi elokuvia ja tv-sarjoja
Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Viacom olisi saanut neuvoteltua Joost-palvelun kanssa varsin hyvistä ehdoista. Viacomin sisältöä voi katsella Joostin kautta ilmaiseksi, mutta Viacom ottaa mainostuloista enemmän kuin kaksi kolmasosaa.
Viacom-sopimus on erittäin merkittävä edistysaskel Joostille. Youtube perustaa toimintansa käyttäjien omiin videoihin, mutta Joostin idea on rakentaa uudenlainen vertaisverkkotekniikkaan pohjautuva nettitelevisio. Idealle on välttämätöntä, että sopimukset elokuvien ja tv-sarjojen jakelijoiden kanssa saadaan kuntoon.
Aikaisemmin Joostilla on kaksi pienempää sopimusta, mutta Viacomin tapaisia isoja nimiä on Joostin mukaan tulossa piakkoin lisää.
Joostin tekninen idea on sukua sekä Kazaalle että Skypelle, sillä se käyttää alustanaan vertaisverkkotekniikkaa.








