Jyväskylän yliopisto liittyi teleyhteisöön

Maailmanlaajuinen foorumi kehittää teleliikennealaa
Jyväskylän yliopisto liittyi teleyhteisöön

Jyväskylän yliopisto on liittynyt jäseneksi kansainväliseen Telemanagement Forumiin, jonka tavoitteena on kehittää tietoliikennealan suunnittelua ja hallintaa. Sen tarkoituksen on tukea alan standardisoimispyrkimyksiä.

Telemanagement Forum on voittoa tuottamaton teollisuuden, tutkimuslaitosten ja muiden yhteisöjen maailmanlaajuinen konsortio. Sen jäseninä on niin laitetoimittajia, ohjelmistotuottajia, palveluntarjoajia kuin myös järjestelmäintegraattoreita 63 maasta. Mukana ovat muun muassa IBM, Nokia, Cisco, Tietoenator, Teliasonera, Comptel ja Teleca. Jäseniä on jo yli 600.

Jäsenyyttä on ollut puuhaamassa yliopiston informaatioteknologian tiedekunta, jossa on tietoliikenteen opetus ja tutkimus on yksi keskeisistä alueista. Tiedekunnan tietoliikenteen tutkimus keskittyy langallisiin ja langattomiin tietoverkkoihin, etsii parannuksia verkkojen laatuun ja pyrkii takaamaan niiden virheettömän toiminnan.

Tiedekunnassa tutkimuksen aihealueita ovat tällä hetkellä esimerkiksi skedulointialgoritmit, cdma-vastaanotinten kokoonpanot kolmannen sukupolven matkaviestimissä ja nopeat kanavanvaihtotekniikat ipv6-matkapuhelimissa. Syksyllä alkaa kansainvälinen Mobile Technology and Business -maisteriohjelma, jonka koulutus keskittyy mobiiliteknologioihin ja niihin liittyviin liiketoimintatapoihin.

Tagit: Jyväskylä
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös