Kädettömyys jarruttaa tietoyhteiskuntaa
Tietoyhteiskuntakehityksen jarruna on kansalaisten taitojen vajavaisuus. Taitoja ei edes viitsitä hankkia, kun ei ymmärretä, mitä hyötyä niistä ja koko tietoyhteiskunnan rakentumisesta on. Tällaisia johtopäätöksiä voidaan vetää tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta.
Kansainvälinen it-alan koulutusta järjestävä ECDL-säätiö on tehnyt tutkimuksen tietoyhteiskuntahaasteista yksittäisen käyttäjän taitojen näkökulmasta. Siihen osallistui kaikkiaan 25 maata, pääasiassa Euroopasta. Vastaajiksi oli valittu kansallisten tietotekniikan liittojen tai ECDL-operaattoreiden asiantuntijoita.
Suurta joukkoa kansalaisista uhkaa suoranaisesti laiturille jääminen tietoyhteiskuntajunan puuskuttaessa matkaan. Vastaajien keskuudessa vallitsi laaja yhteisymmärrys siitä, että ikääntyvät työntekijät sekä jo eläkeikään ehtineet ovat kaikkein suurimassa vaarassa. Myös alhainen koulutustaso ja syrjäseudulla asuminen nähdään riskeiksi.
Koulutusvastuu kaivettava esiin
Ehdottomasti tärkeimmäksi keinoksi estää syrjäytymistä nähdään koulutus. Monipuolisten koulutusratkaisujen uskotaan myös kannustavan ikäihmisiä oppia hakemaan. Vastaajien mielestä ihmiset eivät ymmärrä kaikkia niitä hyötyjä, mitä tietoyhteiskunta heille voi tarjota, joten taitoja ja tekniikkaa ei innostuta hankkimaan.
Yhteistyön uskotaan olevan voimaa koulutustarjonnassa. Kolme neljästä vastaajasta on sitä mieltä, että tietotekniikkataidot leviävät parhaiten laajasti, kun koulutusta tarjoavat julkinen ja yksityinen sektori yhteistyössä.
"Työikäisestä väestöstä ja aktiivisista eläkeläisistä löytyy suuri joukko, jotka eivät koe tietotekniikkaa itseään hyödyttäväksi asiaksi. Toisaalta, nykyisin alkaa olla jo noloa myöntää osaamattomuutensa. Sekä yhteiskunnan että työnantajien olisikin syytä kantaa vastuunsa asiasta, ja pitää huoli että kaikilla olisi mahdollisuus tietotekniseen koulutukseen" ECDL Finlandin toimitusjohtaja Pia Lemmetty sanoo.
Hän kertoo havainneensa, että vastuuta tietotekniikan peruskoulutuksesta vältellään oppilaitokseissakin, kun kuvitellaan aina joko edellisen tai seuraavan asteen huolehtivan siitä.
ECDL-säätiö luovuttaa tutkimustulokset Euroopan Unionille toivomuksenaan, että tutkimuksessa ilmenneet seikat huomioitaisiin Euroopan vuoden 2008 tietoyhteiskunnan toimintasuunnitemassa.








