Kalifornia kieltää ihonalaiseen rfid:hen pakottamisen
Kaliforniassa on säädetty laki, joka rajoittaa äärimmäistä etäluettavien rfid-tunnisteiden käyttöä. Työnantaja tai kukaan muukaan ei voi vaatia, että esimerkiksi työntekijä pitäisi ihonalaista rfid-tunnistetta. Ihme kyllä, tähän on ollut halua monestakin syystä.
Kalifornian osavaltion lainsäädäntöelin sääti lain selvällä enemmistöllä, ja osavaltio liittyy näin Wisconsinin ja Pohjois-Dakotan seuraan. Laki vaatii vielä kuvernöörin hyväksynnän.
Kehon sisäisiä siruja jo tuhansilla
Yhdysvaltain viranomaiset ovat hyväksyneet kehon sisään asennettavat pienet rfid-tunnisteet vuonna 2004. Niitä on ollut kokeilukäytössä esimerkiksi sairaaloissa. Ajatuksena on ollut se, että jos potilas tuodaan sairaalaan tajuttomana, hänen sirustaan voidaan lukea tiedot terveyshistoriasta ja esimerkiksi lääkeallergioista.
Myös armeija on harkinnut sirujen käyttöä. Niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi turvallisuustekniikassa. Ihonalaisia siruja on käytetty esimerkiksi pääsynvalvontaan. Verichip-yhtiön mukaan jo yli 2000 ihmisellä on rfid-siru ihonsa alla.
Kalifornian lainsäätäjien huolena oli, että yritykset alkaisivat pakottaa työntekijöitään uuteen tekniikkaan. Se olisi lainsäätäjien mielestä vakavaa yksityisyydensuojan rikkomista.








