Kännykät nopeutuvat taas ensi vuonna
Operaattorit ovat oikeastaan vasta starttaamassa hsdpa-verkkojaan, mutta nyt näyttää että jotkut saattavat päivittää verkkonsa pikavauhtia hspa+-vauhtiin. Joidenkin arvioiden mukaan hspa+-kännyköitä voisi olla tulossa tarjolle jo ensi vuonna.
Hspa+ on osa 3GPP:n nykyisiä 7-määrityksiä. Tekniikka nostaa tukiaseman ja päätelaitteen välisen datanopeuden jopa 28 megabittiin asti eli kaksinkertaiseksi hsdpa-yhteyden maksimiin verrattuna.
hspa+ on periaatteessa sama kuin hspa, mutta lisänopeutta tulee mimo-tekniikan (multiple input, multiple output) avulla. Lisäksi dataa koodataan 64QAM-moduloinnilla. Uplink-puolella modulointitekniikkana on 16QAM.
Muun muassa monien analyytikkojen mukaan hsppa+-käyttöönotto riippuu kahdesta asiasta: seuraavan sukupolven kännykkätekniikan eli 3g-verkkojen lte:n aikataulusta sekä mobiili-wimaxista. Jos lte myöhästyy esimerkiksi vuoteen 2010 tai sitäkin myöhäisemmäksi, uhkaavat mobiili-wimax-operaattorit viedä asiakkaat kännykkäoperaattoreilta, päättelevät analyytikot.
Lte-määrityksiä ollaan hyväksymässä tämän vuoden aikana, ehkäpä jo loppukesästä. Yleisesti uskotaan, että ensimmäinen lte-verkko tulee NTT Docmon tilaajien käyttöön jo vuonna 2009. (Prosessori)








