Kännykkä saa pian projektorin

CES alkaa Vegasissa
Kännykkä saa pian projektorin

Näyttötekniikka eri muodoissaan on nousemassa Las Vegasin kulutuselektroniikan CES-messujen kuumimmaksi aiheeksi. Täyden teräväpiirron televisiot ja soittimet ovat ryntäämässä markkinoille. Samaan aikaan kännykän projektorinäyttö alkaa olla valmis kaupalliseen käyttöön.

Kännykkään saadaan jo nyt dataa jopa megabittivauhtia, ja pian on meilläkin alkamassa kaupallinen mobiilitelevisio. Matkapuhelimen näyttötekniikka ei tunnu pysyvän tässä kehityksessä mukana, ja siksi monet ovat kehittäneet erilaisia projisiotekniikoita kuvan suurentamiseksi.

Amerikkalainen Microvision esitteli viime kesänä kännykän projektorin, joka jo tuolloin herätti paljon huomiota. Alkavilla CES-messuilla yhtiö demoaa uutta versiota, jonka fyysinen koko on puristettu kymmenesosaan reilussa puolessa vuodessa.

8-millinen projektori

Uusi Picop-projektori perustuu Microvisionin omaan ipm-tekniikkaan (integrated photonics module). Projektorista on saatu paksuudeltaan 8-millinen. Tällä kehitysvauhdilla täysvärinen projektori istutetaan matkapuhelimeen ehkä jo alkaneen vuoden aikana. Microvision ei kuitenkaan ole kertonut tekniikan kaupallistamisen aikataulua.

Moduulien miniatyrisoinnissa yhtiötä avustaa kumppani, joka kykenee aikanaan miljoonaluokan volyymituotantoon, Microvision kehuu.

Ei yksin markkinoilla

Ei Microvision toki ainoana kännykkäprojektoria kehittele. Lokakuussa kerroimme saksalaisesta Fraunhofer-instituutista, jonka uusin proto puristaa kännykän "videotykin" jo 16 x 9 x 9 -milliseen eli noin sokeripalan tilaan.

Pienikokoisia videotykkejä kehitetään myös Suomessa. Oululainen Upstream Engineering sai pari vuotta sitten kansainvälistäkin huomiota Photon Vacuum -tekniikkaan perustuvalla videoprojektorilla, joka oli noin tulitikkuaskin kokoinen.

(Prosessori)

Tagit: CES-messu
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös