Kännykkä voi pakottaa kävelemään
Kännykkä voi tehdä autoilijasta jalankulkijan. Nissan on varoittanut USA:ssa, että kännykkä saattaa sotkea sen autojen älyavaimen sellaiseen kuntoon, että autoon ei enää pääse saati että sillä kykenisi ajamaan. Nissanin mukaan känny ja langattoman lähettimen sisältävä avain on pidettävä erossa toisistaan.
Ongelma koskee Nissanin mukaan sen kahta USA:n markkinoilla suosituinta malliaan, News.com-uutispalvelu kertoo. Nissan Altiman ja Infiniti G35:n uudet mallit käyttävät I-key -avainta, joilla auton lukot avataan ja moottori käynnistetään nappia painamalla.
"Meille on selvinnyt, että jos I-key koskettaa kännykkää, tämän soiminen saattaa muuttaa avaimen koodia. Tämän jälkeen auto ei toimi. Avainta ei voi myöskään ohjelmoida uudestaan", Nissanin edustaja Kyle Bazemore kertoo.
Hän vakuuttaa, että ongelma koskee vain pientä osaa myydyistä autoista. Niiden omistajiin on oltu yhteydessä ja he ovat saaneet uudet avaimet autokauppailtaan. Nissan tekee parhaillaan uutta I-key-versiota, mutta se saadaan käyttöön vasta syksyllä.








