Kännykkädata kiihdytti 160 megabittiin

Super-3g eli lte-tekniikka
Kännykkädata kiihdytti 160 megabittiin

Samaan aikaan kun 3GPP:ssä vasta viimeistellään umts-evoluution eli lte-verkkotekniikan määrityksiä, Nokia Siemens Networks kehittää tekniikkaa jo pidemmälle. Uudella "virtuaalisella" mimo-tekniikalla datanopeus kännykästä tukiasemaan on saatu kasvatettua kaksinkertaiseksi.

NSN:n tutkijat ovat yhdessä Fraunhofer-instituutin kanssa demonneet tekniikkaa, jossa lte-verkkojen uplink-yhteyden eli sdma-linkin nopeus on kasvatettu 108 megabittiin sekunnissa. Vauhti on yli kaksinkertainen lte-määrityksissä tavoiteltuun uplink-nopeuteen verrattuna.

Toteutetussa demossa oli kaksi päätelaitetta, joissa molemmissa oli yksi fyysinen antenni. Sen kautta päätelaitteet olivat yhteydessä tukiasemaan samanaikaisesti samalla radiokanavalla.

Demo osoitti, että kahden linkin avulla uplink-nopeus kohosi kaksinkertaiseksi. Päätelaite ei tarvitse toista tehovahvistinta eikä toista antennia. Etuna ratkaisusta on operaattorin kannalta se, että käytössä olevaa taajuusaluetta voidaan käyttää tehokkaammin.

Testissä NSN ja Fraunhofer siirsivät hdtv-signaalia yhtäaikaisesti sekä tukiasemasta päätelaitteeseen että toiseen suuntaan. Datanopeus oli 108 megabittiä (uplink) ja 160 megabittiä (downlink) sekunnissa. (Prosessori)

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös