"Kännykkämoniajo" aiheuttaa hulluja tilanteita

Nokia: naisilta luonnistuu moniajo paremmin
"Kännykkämoniajo" aiheuttaa hulluja tilanteita

Nokian tekemä kansainvälinen tutkimus vahvistaa tutun tosiasian. Naiset ovat paljon miehiä parempia keskittymään moneen asiaan kerrallaan. Tämä saa tosin huvittavia piirteitä matkapuhelinten käytössä, ja lopputulokset ovat monesti sitäkin nolompia.

Nokian mukaan vastaajista 62 prosenttia kertoi tekevänsä matkapuhelimeen puhuessaan kahta tai kolmea asiaa samaa aikaan, joihin kuuluivat esimerkiksi nettiselailu tai ostosten tekeminen. Naisista 75 prosenttia ilmoitti laittavansa ruokaa ja 50 prosenttia meikkaavansa matkapuhelinta käyttäessään.

Vaikka suurin osa vastaajista kertoi tekevänsä muitakin asioita matkapuhelimeen puhuessaan, 48 prosenttia ilmoitti keskittyvänsä ensisijaisesti puheluun. Vastaajilta kysyttiin myös, mikä on hauskinta, mitä voi tehdä samalla kun puhuu matkapuhelimeen. Suurin osa vastaajista ilmoitti mieluiten puhuvansa matkapuhelimeen sängyssä.

Puolet lähettänyt kyseenalaisia viestejä väärälle henkilölle

Useamman asian hoitaminen matkapuhelinta käytettäessä voi johtaa myös huvittaviin tilanteisiin. Nokian mukaan jopa 47 prosenttia vastaajista kertoi lähettäneensä romanttisen tai kyseenalaisen viestin väärälle henkilölle. Naisista peräti 56 prosenttia oli joskus laittanut viestin väärälle vastaanottajalle.

Nokian mukaan nettikyselyyn tuli yli viisituhatta vastausta. Vastaajista 79 prosenttia kertoi yleensä keskittyvänsä useampaan tehtävään kerrallaan. 60 prosenttia kaikista vastaajista oli sitä mieltä, että naiset hallitsevat miehiä paremmin tilanteet, joissa vaaditaan useampaan asiaan keskittymistä. Vain kuusi prosenttia naisista piti miesten kykyä keskittyä useampaan tehtävään parempana.

Tagit: Kännykkä, Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös