Kännykkäpelijärkytys: myynti selvässä laskussa
Kännyköiden pelimarkkinat ovat tuottaneet erittäin ikävän yllätyksen. Tutkimusyhtiön sekavista ennusteista päätellen asiantuntijatkin ovat ymmällään siitä, mitä ihmettä on oikein tapahtumassa. Myynti on kääntynyt mainiosta kasvusta selvään laskusuuntaan, mikä on merkittävä isku koko alalle.
Isupplin tuoreiden lukujen mukaan maailmanlaajuinen kännykkäpelimyynti laski 9 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä edellisvuoteen verraten. Vielä edellinen neljännes oli kulunut mainioissa ja odotetuissa 11 prosentin kasvuluvuissa, joten muutos on jyrkkä ja yllättävä.
Isupplin mukaan kyseessä on "merkittävä isku" kännykkäpelialalle, ja yllätys myös peliyhtiöille itselleen.
Analyytikotkin ennustavat sekavia
Isupplin analyytikot kertovat, että loppuvuodelle olisi tiedossa myönteisiä näkymiä, joskin myös markkinoiden hidastumisesta on selviä merkkejä. Isuppli kuitenkin ennustaa, että viime vuoden noin 1,6 miljardin euron kännykkäpelimarkkinat kasvaisivat vuoteen 2011 mennessä noin 4,6 miljardiin euroon, eli lähes kolminkertaisiksi.
Ennusteiden, nykytilanteen ja varoitusten perusteella näyttäisi siltä, että analyytikotkin ovat hämmentyneitä tilanteesta. Isuppli myöntääkin, ettei kukaan tiedä, onko kyseessä vain hetkellinen häiriö, vai mobiilipelien pitempi alamäki.
Isupplin mukaan yksi ongelma on se, että mobiilipelejä pelaa melko pieni joukko ihmisiä. Nopeat heilahtelut ovat jatkossakin mahdollisia.








