Kännykkäsofta käy jo kaupaksi

Parhaimmilla toista tuhatta ostajaa kuussa
Kännykkäsofta käy jo kaupaksi Ohjelma voidaan asentaa usb-kaapelin kautta tai suoraan kännykkäohjelmalla.

Nokia Software Market -palvelua ylläpitävän Symmetria Softwaren ja useiden kehittäjien mukaan älypuhelinten ohjelmat alkavat käydä kaupaksi. Suosituimpia ohjelmia myydään jo toista tuhatta kuukaudessa. Kaupaksi käyvät niin hyötyohjelmat kuin pelit.

Nokia Software Market näkyy Nokian web-sivuilla kymmenissä maissa. Palvelua pyörittää suomalainen Symmetria, joka vastaa niin sisällöstä kuin tekniikasta. Symmetrian varatoimitusjohtaja Tom Ojala sanoo, että softamarkkina on kypsymässä aidoksi bisnekseksi. Ohjelmia on myynnissä jo yli 1000. Symmetria ottaa ohjelman myyntihinnasta 40 prosenttia, ja kehittäjä saa 60 prosenttia.

Symmetria pyörittää myös Nokian N-Gage-pelikauppaa ja yritysratkaisujen Nokia for Business -sivuja. Lisäksi useilla sivustoilla on "feedejä" eli syötteitä, joiden kautta kävijöitä ohjataan ostoksille.

Ojala kertoo, että erityisen hyvin käyvät kaupaksi henkilökohtaiset työkalut, joilla voi virittää esimerkiksi S60:n ulkoasua tai muuta toimintaa. Ojala ennustaa myös navigaattoriohjelmista hittiä gps-navigoinnin yleistyessä.

Ohjelmien kehittäjät ovat varovaisia myyntiluvuista. Digital Clock -ohjelmaa S60-alustalle myyvän Tektronic SRL:n myyntipäällikkö Lucian Darie kertoo, että ensimmäisen kuukauden aikana yhtiön Digital Clock -ohjelmaa on myyty jo yli 1000 kappaletta kuukaudessa. Ojalan mukaan vieläkin paremmin myyviä ohjelmia on. Kehittäjät eivät paljasta mielellään tarkkoja lukuja kilpailusyihin vedoten.

S60-alustan ulkoasun muokkausta tarjoava Theme DIY -ohjelmaa on myyty noin viitisensataa kuukaudessa pelkästään Nokian Software Marketista. Kehittäjä Picco Chu Zensis-yhtiöstä kertoo, että erilliset verkkokaupat ovat osoittautuneet vielä operaattoreita paremmiksi myyntikanaviksi.

Toista tuhatta ohjelmaa kuukaudessa

"Ohjelmien ostaja on useimmiten enemmänkin vanhempi kuin aivan nuori, ja valmis maksamaan ohjelmista. Verkkokaupoissa on helpompi aloittaa myynti kuin integroida se operaattoreiden laskutusjärjestelmiin", Chu kertoo. Hänen mukaansa useimmat kanavat keskittyvät vielä paljolti peleihin ja soittoääniin, kun taas Nokian kaupassa myydään myös hyötysoftaa. "Näen tämän muuttuvan, ja myös operaattorit ottavat ohjelmia valikoimiinsa."

Liiketoimintajohtaja Kristian Nylund Wayfinder-yhtiöstä kertoo, että Wayfinder Navigator 7 on osoittautumassa menestystuotteeksi. Se tarjoaa kartta- ja navigointipalvelua, ja on suunnattu käytettäväksi kännykän sisäisen tai erillisen gps-vastaanottimen kanssa.

"Yli 500 asiakasta ostaa näitä ohjelmia kuukausittain, ja tuhannet vielä muista verkkokaupoista. Lisäksi ohjelmaa on esiasennettuna joissakin puhelimissa ja muissakin jakelukanavissa", Nylund kertoo. Wayfinderillä on nyt noin 720 000 asiakasta, ja määrä kasvaa Nylundin mukaan noin 60 000:n verran joka kuukausi. Valtaosa hankkii ohjelmansa webin softakaupoista.

S60 3rd Edition saa kiitosta

Nokian uusi S60 3rd Edition herätti etukäteen kritiikkiä isojen muutosten takia esimerkiksi tietoturvassa, mutta nyt useat kehittäjät kehuvat huolen osoittautuneen aiheettomaksi.

Brittiläisen Skyestream yhtiön toimitusjohtaja Sean Smith kertoo, että kysyntä on kasvanut huomattavasti jo kuuden kuukauden takaisesta.

"S60 3rd Edition -ohjelmien kysyntä on huomattavasti parempi kuin S60 2nd Editionin. Erityisen hyvin ohjelmat käyvät kaupksi Nokia Software Marketissa. Uskomme, että tätä ajaa suureksi osaksi uuden S60:n parempi tietoturva ja useammat alustaan perustuvat laitteet", Smith tiivistää useiden kehittäjien viestiä.

Ohjelmien kauppa siis lisääntyy, mutta myyntimäärät jäävät vielä pieniksi koko S60-laitekannan rinnalla. Nokia on vahvistanut toimittaneensa yli 100 miljoonaa. S60-laitetta. Se tarkoittaisi, että yksi ohjelma edes prosenttiin laitteista vaatii jo miljoonan ohjelman myymisen vuodessa.

Tom Ojala arvioi, että tietoisuus ohjelmista on vielä vähäistä. "Ongelma on vielä ohjelmien löydettävyys ja tietoisuus siitä, miten kehittyneitä laitteet ovat. Suomi ei missään nimessä ole kehityksen kärjessä, vaan ohjelmia ladataan enemmän esimerkiksi Britanniassa."

Kännykkäsofta käy jo kaupaksi Tom Ojala toivoo, että useampi kuluttaja hyödyntäisi älypuhelinten mahdollisuudet uusien sovellusten kautta.
Kännykkäsofta käy jo kaupaksi Tom Ojala toivoo, että useampi kuluttaja hyödyntäisi älypuhelinten mahdollisuudet uusien sovellusten kautta.
Tagit: S60, Symbian
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös