Kännyköiden 3g-juhlat päättyivät
Maailmalla kännyköiden toimitukset ovat 10–15 prosentin kasvuvauhdissa edelleen, mutta Suomessa kännyköiden toimitukset ovat laskussa viime vuoteen nähden, jolloin markkinaa vauhditti 3g-kytkykaupan alkaminen. Myös kännyköiden myyntihinnat ovat laskussa.
Elektroniikan tukkukauppiaiden tuoreiden tilastojen mukaan elokuussa toimitettiin Suomessa kauppoihin noin 159.618 kännykkää, mikä 13 prosenttia ja 24.053 kappaletta vähemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Kännykät olivat myös halvempia, ja euromääräinen kännykkätoimitusten arvo putosi peräti 39 prosenttia. Kännyköiden keskihinta laski viime vuoden 174 eurosta tämän vuoden 121 euroon. Nämä hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (22 prosenttia).
3g-kytkykaupan aloitus lisäsi toimituksia
Tammi–elokuussa kännyköitä toimitettiin kauppoihin yhteensä noin 1 059 302, eli 10 prosenttia ja noin 126.408 kpl vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Euroja kertyi 24 prosenttia vähemmän.
Elokuussa kauppoihin toimitetuista kännyköistä 19,4 prosenttia oli 3g-malleja. Älypuhelinten osuus uusista kännyköistä on samaa luokkaa. ETK ry odottaa osuuden kasvavan loppuvuotta kohti.
Tammi–elokuun kännykkäluvut ovat tosin hienoisessa kasvussa toissavuoteen nähden, jolloin kännyköitä myytiin Suomessa 1 042 707 kappaletta. Kasvua vuoden 2005 samaan ajanjaksoon verrattuna on siis noin viisi prosenttia.
Elektroniikan tukkukauppiaissa kännykkävalmistajia edustava Mauri Pietikäinen vahvistaa, että kyse näyttää olevan korjausliikkeestä viime vuoden erikoistilanteeseen nähden. Varsinaisessa ammatissaan Pietikäinen on myyntipäällikkö Nokiassa.
"Viime vuoden ylimääräinen piikki tuli 3g-kytkykaupan alkamisesta keväällä. Se teki huipun kännykkäkauppaan, joka näkyi sisäänmyynnissä. Se on nyt tasoittunut", kommentoi Pietikäinen Tietokone-lehdelle.
Kännykkäkauppaan odotetaan vielä kasvua
Pietikäinen arvioi, että kännyköiden korkean levinneisyysasteen ja yli 100 prosentin nousseen liittymämäärän takia Suomessa kännykkäkauppa ei enää kasva entiseen tapaan.
Hänen mukaansa kännyköiden uusien ominaisuuksien ja palveluiden ansiosta pitkän aikavälin kasvuodotus on kuitenkin edelleen 5–10 prosenttia kappalemäärissä laskettuna.
Matkapuhelinvalmistajat toivovat uusien ominaisuuksien ja palveluiden tuovan jatkossakin kasvua kännykkäkauppaan.








