Kännyköiden kierrätyskampanja puri
Nokian ja WWF kiittelevät kampanjansa matkapuhelimien kierrätyksen lisäämiseksi onnistuneen yli odotusten. Kolmen kampanjakuukauden aikana suomalaiset palauttivat kierrätykseen noin 20 000 käytöstä poistettua Nokian matkapuhelinta tai lisälaitetta.
"Kampanjan tulos ylitti odotuksemme. Palautuskuoria saatiin jakoon 200 000, ja palautusprosentti oli hyvä. Toivomme, että ihmiset muistavat kampanjan jälkeenkin, että vanhan matkapuhelimen voi, ja se pitää kierrättää asianmukaisesti", Nokian ympäristöjohtaja Kirsi Sormunen sanoo.
Käytetyn matkapuhelimen voi nyt loppuneen kampanjan jälkeenkin palauttaa kierrätykseen muun muassa Nokian huoltopisteisiin.
Säästää luontoa ja energiaa
Kampanjan tärkein tavoite saada ihmiset ymmärtämään, että käytöstä poistetut matkapuhelimet voi ja tulee kierrättää asianmukaisesti. Käytöstä poistettujen matkapuhelinten kierrätys säästää luontoa sekä energia- ja raaka-ainevaroja.
Loppuun palvelleista puhelimista saadaan materiaalien kierrätysprosessissa talteen jopa 80 prosenttia raaka-aineista, joita hyödynnetään teollisuudessa uusien laitteiden valmistuksessa. Esimerkiksi puhelimien muovikuorista saadaan polttamalla energiaa kierrätysprosessiin, ja niitä voidaan kierrättää myös materiaalina. Kierrätysaste voi nousta jopa yli 90 prosenttiin.








