Kasvoilla ohjattava käyttöliittymä kehitteillä

Tutkimusryhmät aloittaneet työnsä Tampereella
Kasvoilla ohjattava käyttöliittymä kehitteillä Hiiri on kätevä tietokoneen komentamisessa, mutta kaikille sen käyttö ei ole mahdollista.

Tietokoneita ja muita sähköisiä laitteita voidaan ohjata kasvolihasaktivaatioilla, kun Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston tutkimusryhmät saavat valmiiksi kasvokäyttöliittymän. Kehitystyö alkoi vuoden alussa. Tulosten uskotaan olevan merkittäviä, kun kehitetään käyttöliittymiä henkilöille, jotka eivät pysty komentamaan konetta hiirellä ja näppäimistöllä.

"Käyttöliittymä hyödyntää langattomasti mitattuja kasvolihasten ja silmien tuottamia sähköisiä signaaleja. Sen avulla tietokoneita ja muita sähköisiä laitteita voidaan ohjata keskushermoston ohjaamilla tahdonalaisilla kasvolihasaktivaatioilla. Käyttöliittymä tukee myös tietokoneavusteista kommunikaatiota, mahdollistamalla esimerkiksi tunneinformaation välittämisen. Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on rakentaa käyttöliittymä, jolla voi kirjoittaa tekstiä ja selata vaikkapa www-sivuja", professori Veikko Surakka kertoo.

Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella työskentelevä Surakka johtaa tutkimushanketta.

Apua vammautuneille

Kasvolihaksiin liittyvä aiempi tutkimus on keskittynyt lähinnä kasvonilmeisiin ja tunteisiin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, laitteiden tahdonalaisen ohjaamisen sijasta. Nyt käynnissä olevan tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä eri tavoin vammautuneille henkilöille suunnattujen käyttöliittymien kehityksessä. Erityisesti projektissa kehitettävä uusi teknologia auttaa monien rajoitteiden ja hermostollisten häiriöiden lievittämisessä.

Kasvokäyttöliittymää kehittävä Wireless User Interface -konsortio on saanut Suomen Akatemialta kaikkiaan 800 000 euroa neljän tutkimusryhmän käyttöön. Ryhmistä kaksi työskentelee Tampereen yliopistossa ja kaksi Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös