Kaupat varautuvat huijaritonttuihin

Joulu on myös nettipetosten huippukausi
Kaupat varautuvat huijaritonttuihin

Joulu on kaupan kulta-aikaa, myös nettikaupan. Asiakastulvan joukossa pujottelevat myös huijarit, jotka toivovat rötöstelynsä hukkuvan ostostapahtumien massaan. Tämän joulun nettimyynnistä odotetaan ennätysvilkasta, joten kauppiaat ovat varautuneet myös siihen, että huijaritonttuja liikkuu runsaasti.

Joulunettikaupan näkymiä on selvittänyt 3rd Man -yhtiö, joka myy turvapalveluja kaupoille ja pankeille pääasiassa Isossa-Britanniassa.

"Jo joulukuun muutamana ensimmäisenä päivänä nähtiin 32 prosentin kasvu nettikaupassa viime jouluun verrattuna. Mutta samalla mittasimme 130 prosentin kasvun petosyrityksissä", 3rd Manin toimitusjohtaja Paul Simms kertoo.

Yhtiö käyttää petosyritysten etsimiseen omaa Supersearch-järjestelmäänsä, jolla se uskoo kykenevänsä estämään miljoonien eurojen edestä petoksia joulukuussa. Toinen petospiikki on luvassa, kun alennusmyynnit alkavat heti joulun jälkeen.

Supersearch perustuu siihen, että nettikauppiaat ja pankit voivat sen kautta jakaa huonot kokemuksensa. Jos esimerkiksi tilauksessa käytetyn luottokortin veloittaminen ei loppupeleissä onnistuisikaan, tieto tästä menee kaikkien palveluun liittyneiden käyttöön.

Tietokantaan on koottu harmillisiksi osoittautuneita sähköposti- ja toimitusosoitteita, puhelinnumeroita ja luottokorttinumeroita. Asiakkaat tekevät kantaan noin 20 miljoonaa hakua kuukaudessa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös