Käyttäjät tumpuloivat turvaohjelmien kanssa

Ohjelmat päivittämättä ja pois päältä
Käyttäjät tumpuloivat turvaohjelmien kanssa Tietoturvan todellisuutta: lukot on hankittu, mutta ovea ei ymmärretä sulkea.

Yhdysvalloissa tehty tutkimus paljastaa, että käyttäjät pilaavat omaa tietoturvaansa sähläämällä turvaohjelmien kanssa. Koneiden tutkiminen paljasti jotain aivan muuta kuin mitä koneen omistaja luuli.

Tutkimuksessa ensin kysyttiin käyttäjien omia vastauksia tietoturvan tilasta. 87 prosenttia vastaajista kertoi, että heidän koneellaan on virustorjuntaohjelmisto. 73 prosentilla oli mielestään palomuuri, ja 70 prosentilla oli vakoiluohjelmien poisto-ohjelma.

Ohjelmat pois päältä ja virustorjunta päivittämättä

Mutta kun käyttäjien kone sitten skannattiin, paljastui todellisuus joksikin aivan muuksi. Virusturvan osalta tilanne olisi jopa ollut parempi kuin ilmoitettu. 94 prosentista koneita löytyi virustorjuntaohjelma. Mutta vain puolet oli päivitetty viimeisen kuukauden aikana.

81 prosentilla oli todellisuudessa palomuuri koneellaan. Mutta vain 64 prosenttia oli laittanut sen päälle.

Vakoilijoiden torjuntaan oli päällä oleva ohjelmisto vain 55 prosentilla.

Valheellinen turvallisuudentunne

Eli käytännössä ihmisillä on jopa enemmän tietoturvaohjelmistoja kuin he luulevat. Mutta virustorjunta on päivittämättömässä tilassa, jolloin siitä ei ole hyötyä. Ja palomuurit ja mahdolliset vakoilijoiden torjunnat ovat usein kokonaan pois päältä.

Tutkimuksen tekivät National Cyber Security Alliance ja tietoturvayhtiö McAfee. Siinä tutkittiin 378 käyttäjän koneiden ohjelmistojen tila.

Tagit: Tietoturva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös