Kela leikkaa paperisotaa

Tietojaan voi muuttaa verkossa
Kela leikkaa paperisotaa

Kela on tuonut uusia sisältöjä sähköiseen asiointipalveluun. Nyt on mahdollista muuttaa sähköisen palvelun kautta tietoja, joiden muuttamiseen aiemmin on tarvittu allekirjoitettua paperilomaketta.

Kupongintäyttöä on vaatinut esimerkiksi pankkitilin numeron vaihtaminen. Kela ei ole suostunut ottamaan muutosilmoituksia vastaan puhelimitse tai sähköpostitse, koska ne eivät tarjoa mahdollisuutta luotettavaan tunnistamiseen. Sähköiseen palveluun tunnistaudutaan joko verkkopankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla, joten näiltä osin asia on kunnossa.

Lisäksi sähköisessä palvelussa voi raportoida muuttuneista henkilötiedoista, kuten perhesuhteissa tapahtuneista muutoksista. Asiakas voi ilmoittaa esimerkiksi alkaneen tai päättyneen avoliiton tai ettei enää asu yhdessä aviopuolisonsa kanssa. Kela selvittää, vaikuttaako muutos joihinkin maksettaviin etuuksiin ja pyytää tarvittaessa lisätietoja.

Muutokset eivät näy asiakkaalle heti niiden ilmoittamisen jälkeen, vaan Kela käsittelee ne ensin ja päivittää muutoksen palveluun vasta sitten.

Tagit: Kela
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös