Kevyt-Macbook tulossa joulumarkkinoille?
Huhut kertovat, että Macbook ei pian enää olisikaan pienin Mac-kannettava.
Uudet Ipodit on jo julkaistu, joten Applen tuotteita käsittelevä huhumylly on kääntynyt taas pienen ja kevyen Mac-kannettavan suuntaan. Erilaisia spekulaatioita pikku-Macbookista on ilmennyt aika ajoin, ja nyt sekä 9to5mac- että Thestreet-sivustot uskovat tällaisen tuotteen olevan tulossa lähiaikoina markkinoille.
9to5macin mukaan uudet kannettavat olisi valmistettu alumiinista, ja ne olisivat sekä selvästi ohuempia että hieman kapeampia kuin nykyiset kuluttajakäyttöön tarkoitetut Macbookit.
Thestreet puolestaan kertoo, että Apple olisi tuomassa jo joulumarkkinoille 10–12 tuuman näytöllä varustetun vajaan kilon painoisen kannettavan tietokoneen.
Applelta on odotettu pientä aktiiviseen matkakäyttöön sopivaa kannettavaa viime vuoden toukokuusta lähtien, jolloin julkaistut 13 tuuman Macbookit syrjäyttivät Ibookien lisäksi myös 12 tuuman Powerbookit.
Apple ei kommentoi huhuja julkaisemattomista tuotteista, ja näihin tuoreimpiinkin huhuihin kannattaa suhtautua varauksellisesti. Jotain tukea spekulaatioille tulee kuitenkin siitä, että Apple on viime aikoina hakenut patentteja pieniin kannettaviin tietokoneisiin sopiville tekniikoille.
Esimerkiksi yksi patenttihakemus on käsitellyt vähän tilaa vieviä käännettäviä liitäntäportteja, ja toisessa oli kuvattu pieniin laitteisiin sopivaa muistin asennusmenetelmää.








